torstai 23. elokuuta 2012

Kesän jälkeen

Kesä oli minulle, kuten yleensä, ihanaa aikaa. Tähän kesään ei liittynyt mitään ihmeellistä, mutta kokonaisuudessaan se oli mukavaa ja täyttä elämää.
Jopa jätskihimoni pysyi täysin kohtuuden rajoissa! Olen siis syönyt jätskiä varmaan melkein joka päivä, mutta paljon pienempiä annoksia kuin menneinä kesinä. Ja olen ollut todella hämmästynyt miten ne pienemmätkin jätskit ja annokset olivat aivan tarpeeksi tyydyttäviä. En olisi uskonut tätä mahdolliseksi.

Liikuntaa harrastin vähemmän kuin parina viime kesänä, mutta nyt olen taas aloittanut säännöllisen juoksemisen ja se tuntuu siltä kuin olisi palannut rakkaan ystävän luo.

Mutta. Loman loppuminen, töihin paluu ja syksyn alku ovat saaneet mieleni levottomaksi ja huolestuneeksi. Pelko minulla talveen kuuluvasta jonkinasteisesta apatiasta ja siihen kuluvasta mässäilystä, josta seuraa paljon negatiivisia ajatuksia itseäni kohtaan on taas voimistunut.
Minulla on usein talvisin ollut niin voimaton olo. Etten ole kyennyt taistelemaan sisälläni elävää ahmija-monsteria vastaan ja sitten lamaantunut siitä. Mutta pitääkö sitten itseään vastaan taistella? Eikö olisi hyödylllisempää ja rakentavamaa yrittää elää sovussa omien pimeämpienkin puoliensa kanssa?
Blogini lukijat ovat varmasti jo kurkkuuaan myöten tätä aihetta. Olen puhunut siitä mielestäni NIIN usein. Yritän kai tällä tavalla löytää jotain uutta ja parempaa tapaa selvitä pitkästä talvesta?
Olen muuten vihdoin tajunnut, että vaikka olen totta kai tiedostanut tämän talvi/kesä kriisin, niin olen sittenkin kesän jälkeen aina vaan optimistisesti ajatellut, että “tästä talvesta tulee erilainen” tekemättä ikinä mitään konkreettisia suunnitelmia sen eteen.
Ja tulos on ollut AINA sama. Ankea ja itseinhoinen talvi.

Mitä sitten aion tehdä eri tavalla tänä vuonna?

Ensinnäkään en odota että syömiseni pysyisivät AINA tasapainoisina. Ei pieni liioittelu silloin tällöin maata kaada jos ei sen vastapainoksi rankaise itseään seuraavana päivänä nälkädieetillä ja odota täydellisyyttä.

Toiseksi aion yrittää täyttää talveani mahdollisimman monella mukavalla puuhalla (sohvalla makaamisen sijaan…). Aika monelle kuukaudelle on jo tiedossa esimerkiksi kivoja kaukana asuvien ystävien tapaamisia. Olen myöskin jo jonkin aikaa haaveillut lukupiiriin liittymisestä ja tänä syksynä aion etsiä sellaisen.
Ja ehkäpä yksi liikuntaankin liittyvä lajihaave tänä talvena toteutuu? Ainakin aion ottaa asiasta selvää.

Niinäkin päivinä kun kotisohva houkuttelee juoksemista enemmän yritän motivoida itseni juoksemaan. Vain se ensimmäinen askel on yleensä vaikea.
Ja kun siinä onnistuu se piristää myös mieltä koska olen todella vakuuttunut seuraavan lauseen todenperäisyydestä:

"We are what we repeatedly do."



12 kommenttia:

  1. Asenne kohdallaan, upeeta Taina!! :)

    VastaaPoista
  2. Sulla on mainio asenne, etköhän selviä talvesta hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yritystä ainakin on, toivottavasti toimii!?!

      Poista
  3. Ei tässä mitään jankkaamista ole, nämä kirjoittamasi asiat koskevat suurta määrää suomalaisia. Itse olen kerrankin odottanut syksyä, annan sen tulla. Kesä oli pitkälti kauhea, mutta syksy on loppujen lopuksi lohdullista ja rauhallista aikaa. Ei silloin tarvitse jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi sai mut miettimiään, että ehkä ongemani on tavallaan myös se etten hyväksy sitä, että talvella olen down ja sitten muka piristääkseni itseäni alan mässäillä ja siitä alkaa itseinhon ja lisää mässäilemisen kierre. Pitää yrittää hyväksyä mielen synkkyys ja energian puute ILMAN, että yrittää hyödyttömästi korjata sitä herkuilla.
      Rauhallista syksyä sinulle.

      Poista
  4. Mina myos odotan syksya ja talvea hieman kauhulla, mutta vahan toisesta syysta. Minulla on yleensa kesaisin, varsinkin nain loppukesalla, toissa aika hiljaista ja ihanaa, ehdin suunnitella syomiseni ja tekemaan pikku lenkkejakin, mutta syyskuun puolessa valissa rajahtaa kaikki... Yhtakkia toita on enemman kuin ehtisi tehda ja sosiaalisia velvoitteita myos niin etta illat venyvat pitkiksi ja aamuisin ei jaksa herata tarpeeksi aikaisin pakkaamaan terveellista syomista mukaan toihin.. Toissa sitten stressi "pakottaa" naposteluun..ja oravankierteesta on niin vaikeaa hypata pois!

    Sun suunnitelmat kuulostavat hyvilta, siis ystavien tapaamiset ja lukupiiri. Uudet virikkeet ovat aina hyvia masennuksen harhautuskeinoja ja ystavat arvokkaita voiman lahteita. Se on hyva etta tiedostaa naita omia kompastuskiviaan niin voi suunnitella miten niiden kanssa toimisi. Mun pitaisi suunnitella etta kiireesta huolimatta pidan huolta syomisestani, pakkaan mukaani vihanneksia naposteluun etten sorru karkkeihin ja pretseleihin.. ja etta menisin tarpeeksi aikaisin nukkumaan niin a) ei tulisi naposteltua sohvalla iltamyohaan ja b) heraisin aamulla levanneempana ja valmius kohdata stressi olisi parempi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta, että kiireisinä kausina on paljon vaikeampi järjestää itselleen terveellistä syötävää. Ja mä myös olen sortunut tosi usein "rauhoittumis" naposteluun töissä. Itselläni se "puhkeaa" etenkin silloin kun olen huonotuulinen työasioista ja erityisesti talviaikaan.
      Mutta yritetään suunnitella uudenlaisia toimintatapoja vanhojen huonojen tapojen voittamiseksi...!

      Poista
  5. Helou! Tunnistan alakulon joka liittyy siihen että syksy rynnii päälle. Mulla myös hyvä "kehosuhde" huojahtaa kun rytmi vaihtuu. Pidän ajatuksesta että hyväksyy synkkyyden osaksi elämää mutta samalla tekee konkreettisesti iloa tuovia asioita. vähän samaan tapaan kuin että hyväksyy sen että elämässä on päänsärkyä, mutta ottaa sen panadolinkin silti. - Mulle vaikeinta töiden alkamisessa on pitää Suorittajan kanssa joku tolkku. Mua auttoi paljon se ajatus että Suorittaja on hahmo jolla on nimi ja jota en saa kyydistä pois mutta jolle en anna ohjauspyörää... Ja sitten yksi uusi asia tänä kesänä. Huomasin että saan paljon voimia hartaasti valmistelluista isoista juhlista. Olin kesällä mukana monissa, ja järjestin yhdet jotka toivat oikean keitaan loppukesääni. Päätin että seuraavat laitetaan heti kalenteriin. Eli pimeimmän talven kohdalla on jo merkki kalenterissa. - Ja hei, lukupiirit on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota olen juuri ihmetellyt, eli miten talvi/kesä (alakuloisuus/energisyys) voi vaikuttaa NIIN paljon myös omaan kehosuhteeseen?!
      Ihania talvijuhlia sulle (hyvä idea muuten)!
      p.s. Olen ehkä jo löytänyt sopivan lukupiirin! Jeee!

      Poista
  6. Tiedostaminen ja varautuminen on tärkeää, mutta kuten tuossa yllä kommentissasi itsekin jo totesit, niin on myös tärkeää hyväksyä itsessä tapahtuvat mielen muutokset vuodenaikoihin liittyen. Ei meidän tarvitse olla aina yhtä energisiä ja positiivisia jne.

    Itselleni joinakin aikoina kevät on ollut tavallaan vaikeinta. Kun kaikki herää elämään, itselle on tullut paljas olo, alaston. Oma ulkomuoto on tuntunut hävettävältä, mitä enemmän vaatetus on keventynyt. Talvi on ollut ikäänkuin suoja itselleni, peitto johon "luvan kanssa" kääriytyä. Varmasti tänäkin vuonna koen jonkinlaista vapauttavaa oloa siinä, että saa rauhoittua kesän jälkeen aloilleni. Ja kuten sinäkin, sitä toivon, että osaisi elää pimeänkin ajan niin, ettei liikaa pysähtyisi, että säilyisi se tasapaino näiden uusien opittujen, terveempien elämäntapojen kanssa.

    Armollisuutta tarvitsemme itseämme kohtaan. Arjen pieniä ihania iloa tuottavia asioita. Selviämme yhdessä tästäkin! <3 Haastamme itsemme ja toisemme selviämään.

    VastaaPoista
  7. Mullekkin kevät oli yhteen aikaan ahdistava vuodenaika. Ei voinut enää piiloutua isojen villapaitojen, talvitakkien ym. alle ja kaikki se mitä oli talvella jotenkin pakoillut tuli esiin. Sekä henkisesti (itseinho) ja fyysisesti (vartalo, jota häpesi).
    Onneksi olemme edenneet tiellämme kohti parempaa oloa ja itsemme hyväksymistä. Sinulle kiitos ihanan kannustavista ja ymmärtävistä kommenteista. Niistä on aina iloa ja apua.

    VastaaPoista