Viisaan lukijan kommentti

Aion kohta sulkea vanhan blogini. Sitä ennen halusin julkaista tällä uudella muutaman kirjoituksen vanhasta blogistani. Erään  viisaan lukijan kommentti on kuukausien jälkeen yhä mielessäni ja halusin jakaa sen teidänkin kanssanne. Samalla se pysyy itselleni muistutuksena terveestä ajattelutavasta.
Tässä lainaus Elenan kommentista:

“Tunnistan itseni teksteistäsi erinomaisesti, olen aivan samanlaisen syömistaustan omaava, vähän liikaa perfektionismiin taipuva nainen. Miten monta hyvin alkanutta "kuuria" onkaan päättynyt jo muutaman päivän päästä siihen, että tuli syötyä liian iso pala kakkua ja tekee vain mieli "antaa mennä"? Miten monta kertaa olenkaan pettynyt itseeni, kun olen päättänyt syödä terveellisesti ja tasapainoisesti, mutta olenkin ratkennut oikein mässäilemään? Meidän perfektionistien pitäisi kuitenkin muistaa, että kokonaisuus ratkaisee, eivätkä ne yksittäiset repsahdukset muodosta suinkaan kokonaisuutta, eivät silloinkaan, kun jatkuvat viikonkin. Vuodessa on silti jäljellä monta kymmentä viikkoa, jolloin voi taas tsempata!
Koitan joskus suhteuttaa asiat laskemalla, miten suuren prosentuaalisen osan vuodesta vie vaikkapa totaalirepsahdus joka viikko. Kun tajuaa, että kyseessä on - joskin masentava ja epäterveellinen - mutta silti satunnainen tapa, ei toivottomuus saa otteeseensa aivan niin tiukkaan. Joskus jopa mietin, että ehkä minun on vaan hyväksyttävä se, etten koskaan osaa syödä kokoaikaisesti aivan "normaalisti", vaan niitä repsahduksia tulee kyllä olemaan jatkossakin. Toisaalta juuri sen takia pyrin syömään kaikkina muina (onnistuneina) päivinä mahdollisimman monipuolisesti ja terveellisesti, itseäni ja terveyttäni kunnioittaen! :)”.

Mikä loistava ja realistinen asenne ruokaan, painonhallintaan ja ahmimiskohtauksiin. Noinhan se menee ja pitääkin mennä.

Sanojesi johdosta Elena olen vihdoin kypsässä 40 v. iässä sisäistänyt sen, että minun ei kannata, ei pidä vaatia tai odottaa etten enää ikinä saisi ahmimiskohtauksia tai söisi muuten vaan liikaa. Kuulostaa älyttömältä mutta jossain kieroutuneen mieleni pohjilla eli ajatus, että järjettömän ahmimisen ainoa hyväksyttävä vastakohta olisi järjetön täydellisyys! Ja kun en siihen pystynyt olin mielessäni syömisten suhteen täysi luuseri. Vaikka toisaalta ajattelen täydellisyyden olevan tylsää! Tiedän, että silloin tällöin tulen ahmimaan tai syömään liikaa, tunteisiinkin, mutta kun en enää odota täydellisyyttä, ei se mitään.

Viime viikkoina oloni on ollut hyvä ja positiivinen. Minä, amerikkalaisten self help-kirjojen armoitettu pilkkaaja (vaikka toki myönnän, että niissä jotain fiksuakin saattaa olla, en vain usko, että elämä on niin yksinkertaista kuin niissä usein yritetään vakuuttaa) olen viimeiset viikot hokenut itselleni (uskoen siihen!) “olen hyvä tälläisenä kuin olen, ei minun ole painettava 57 kg ollakseni hyvä ja arvokas”, “arvostan itseäni ja haluan kohdella itseäni hyvin”. Tajusin, että vaikka olen useamman kerran ollut tavoite painossani en silti ollut kovin tyytyväinen itseeni. Aina oli parannettavaa. Ongelma ei siis välttämättä ole kiloissa vaan jossain muussa. Joten parempi alkaa työstää sitä muuta (esim. itsensä hyväksymistä) muulla tavoin.
Lämmin kiitos siis Elenalle ihanasta ja viisaasta kommentista. Siitä on ollut minulle hurjasti apua. Toivottavasti myös jollekkin muulle.

Terveisiä Twilight Zonesta

5. päivä mega flunssassa. Toinen kuukauden aikana. Taitaa olla immuunijärjestelmä hieman hiekoissa kantimissa tällä hetkellä? Olo on  vähän epätodellinen ja poissaoleva. Hienosti kuukauden tauon jälkeen alkanut liikunta on valitettavasti jäissä, mutta innolla odotan paranemista.
Viime viikolla juoksua, body combatia ja Jilliania! Juoksua on tietty eniten ikävä…
Ruokailu on kohtuullista, mutta ei laadullisesti hääppöistä. Liian heikossa kunnossa valmistaakseni lounaaksi voileipiä ihmeellisempä. Aamupalaksi sentään bananai-appelsiini-pellavansiemenrouhe-jogurtti-smoothie.
Nyt teidän kuulumisianne tutkimaan ja pikaisiin kuulemisiin!

Body Image Issues

Olette ehkä huomanneetkin, että viime aikoina mielessäni ovat pyörineet paljon body image-asiat.
Omia vanhoja kuvia katsellesani en voi kuin harmitella, että miksi en ollut tyytyväinen tai edes tyytyväisempi itseeni ja vartalooni. Oltuani joskus nuorempana useamman vuoden n. 10 kg ylipainoinen olen suurimman osan aikuisiästäni jojoillut normaalipainon rajoissa olematta melkein koskaan tyytyväinen vartalooni (…itseeni?).
Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka etenkin syömisessä minulla on paljon parannettavaa eniten hommia on ehdottomasti body image-vammani kanssa. Vai itsetunnostako se johtuu?
Oli miten oli, olen viime aikoina löytänyt netistä mielenkiintoisia juttuja tähän aiheeseen liittyen.

Eräs plus size malli ja sellaisen mallitoimiston perustaja sanoi, että voimme seistä peilin edessä vaikka kuinka kauan hokemassa itsellemme, että olemme hyviä juuri sellaisena kuin olemme, mutta jos lehdissä, telkkarissa ja mainoksissa näkyvät naismallit ovat aina vaan laihempia, niin ei se hokeminen välttämättä kovin paljoa auta hyväksymään itseään.
Sen takia hänen mallitoimistonsa yrittää muuttaa myös julkisuudessa näkyviä malleja ja luoda enemmän kysyntää keskivertonaisen kokoisille malleille.
Tämä upea nainen nimittäin sanoi, että jenkeissä ainakin voivat menestyä ne klassiset superlaihat mallit tai sitten todella reilusti ylipainoiset plus size mallit (joilla osalla paino saattaa jo olla terveydelle haitaksi), mutta että normaalipainoiselle tai vain kevyesti ylipainoiselle mallille ei välttämättä löydy kovin paljoa töitä.
Olen 100% samaa mieltä siitä, että jos lehdissä/mainoksissa yms. näkyisi enemmän normaalivartaloisia malleja se helpottaisi naisten body image ja itsetunto ongelmia. Niinpä haluan tehdä oman minimaallisen pienen osuuteni asian hyväksi ja esitellä teillekkin näitä upeita naisia terveemmiksi ja realistisemmiksi vartalo “esikuviksi”.

Nyt riitti

Viinin lipittäminen nimittäin. Olin jo huhtikuussa 2011 kirjoittanut vanhaan blogiini siitä miten olen miettinyt ja ollut hieman huolissanikin viinin juomisestani. Siitä on melkein vuosi enkä ole tehnyt asialle vielä yhtään mitään!!
Olen nykyaikainen urbaani viininlipittäja. En koskaan juo itseäni humalaan, minulla ei ole krapulaa, mutta pari lasia viiniä kuuluu melkein jokapäiväiseen elämääni. Miksi ihmeessä?? Viini rauhoittaa kireitä hermoja, se kruunaa hyvän aterian, se juhlistaa elämän iloja ja tekee suruista vähemmän surullisia. Se maksaa (juomme kalliin puoleisia viinejä), sisältää tyhjiä kaloreita (n.70 kcal/12 cl), turvottaa, vaikuttaa kuulemma selluliitin muodostumiseenkin, tekee yöunista katkonaisia, mutta ennen kaikkea aiheuttaa riippuvuutta. Varmasti jokaisella suomalaisella on lähipiirissään varoittavia esimerkkejä alkoholin suurkuluttajista ja koska elän tähän astisen elämäni vaikeimpia hetkiä, haluan olla varovainen ettei minusta vain missään nimessä tule yksi näistä surullisista esimerkeistä. Niinpä tästä päivästä lähtien alkaa tämän naisen elämässä 6 viikon tauko viinistä. Sen jälkeen mietin tilannetta uudestaan.
Helppoa tämä ei varmasti ainakaan alussa tule olemaan, mutta olen utelias näkemään millaisia vaikutuksia tällä tauolla tulee olemaan sekä henkisesti, että fyysisesti. Ja kuten sanottua: NYT RIITTI.

Working out with Jillian

Eräs ystäväni toi minulle pyynnöstäni Englannista tuliaisiksi tämän Jillianin dvdn.
Melkein jo toivoin, että sitä ei olisi löytynyt… Opiskeluaikoina olin innokas video-jumppaaja, mutta sen jälkeen en ole oikein innostunut.
Mutta kun tuon dvd nyt sain, niin pakkohan sitä oli kokeilla.
Eilen illalla töistä tultuani sitten treenasin Jillianin kanssa!

Dvd:llä on 4 eri ohjelmaa, jotka on tarkoitus suorittaa kuukauden aikana. Joka viikolle siis oma ohjelma, joka pitäisi tehdä 5-6 kertaa viikossa. Ensimmäisen viikon ohjelma kesti noin 33 minuuttia. Jillianin orjapiiskuri-maineen tuntien odotin aikamoista tappoharjoitusta. Ja varsin tehokas jumppa olikin. Ei hetkeäkään tehotonta aikaa, mutta ei se mitenkään liian vaativa ollut. Sen sijaan aavistan, että seuraavien viikkojen ohjelmat tulevat kyllä olemaan haastavia! Minulla on varmasti parempi aerobinen- kuin lihaskunto, mutta suhteellisen hyvin selvisin jopa punnerruksista. Tosin tein tietysti niitä helpompia sellaisia... Ohjelmassa on lähes joka liikesarjasta helpompi ja vaativampi versio. Itse tein muut paitsi aerobiset osiot helpomman mukaan.
Sykemittarin mukaan keskisyke 126, korkein 150. Ja kaloreita kului muistaakseni noin 230.
Tänään tuntuu, että eilen on jumpattu, mutta lihakset eivät ole mitenkään erityisen kipeät. Toisin kun luulin, koska edellisestä varsinaisesta jumpasta oli varmaan kuukausi.
Pyrin liikkumaan salilla (spinning/juoksu/toning-jumppa) 3 kertaa viikossa, joten en varmasti tule treenaamaan Jillianin kanssa suositeltua 5-6 kertaa viikossa. Mutta niinä päivinä kun en liiku kodin ulkopuolella voisin yrittää tehdä tämän treenin. Jillian on erinomaista ja motivoivaa seuraa, ei yhtään tekopirteä tai lässyttävä niin kuin monet muut jumppadvd "tähdet"…

Cooper

Eilen juoksin kuin juoksinkin Cooperin testin.

Tulos: Hyvä !!!

Edellisellä kerralla, josta on aikaa varmasti melkein vuosi, tulos oli “normaali”.
Kuntoni ei ole kuitenkaan noussut. Sen sijaan itsevarmuuteni juoksemisessa on parantunut!
Olen aina ennen aloittanut Cooperin testin rauhallisesti ja sitten lisännyt vauhtia loppua kohden. Pelkäsin väsähtämistä. Eilen juoksin heti alusta lähtien kovaa. Ajattelin (vihdoin), että jos en jaksa voin hidastaa. Mutta jaksoin!
Tosin sykkeet ei ole ikinä juostessa olleet yhtä korkeat kuin eilen (178) ja keuhkoissa tuntui rasitus vielä pitkään juoksun jälkeen. Mutta tärkeintä on, että ylitin itseni ja omat pelkoni!
Jatkoin vielä 40 minuutin spinningillä testing jälkeen. Yes!

Painosta ja vaatteista

En laihduta, mutta toivon, että normalisti syödessäni paino laskee hieman pikku hiljaa.
Punnitsin itseni tänään noin viikon tauon jälkeen ja olin laihtunut ½ kg. Olin ehkä hieman pettynyt. Kun takana on pari syömisen kannalta holtitonta kuukautta uskoin, että paino olisi laskenut hieman enemmän normaalilla syömisellä… Mutta hyvä oloni kyllä korvaa moninkertaisesti tuon aamuisen pienen vaaka-pettymyksen.
Päätin, että punnitsen itseni maksimissaan pari kertaa kuussa. Päätavoitteeni on nyt hyvä olo ja terve syöminen. Tyystin en ole valmis vaa-asta luopumaan, mutta sivuseikaksi se saa jäädä.

Vaatteista. Kaappini ovat täynnä vaatteita ja harmittaa todella paljon, että osa on auttamatta kokoa liian pieniä. On kauniit “laihat” vaatteet ja sitten välttämättömät “läskivaatteet” niiksi kausiksi kun nuo mieluisat vaatteet ovat liian tiukkoja. Osa vaatteista sitten palvelee kumpaakin kokoa.
Ostin vuosia kokoa liian pieniä “sitten kun/motivaatio” vaatteita, joita monia en sitten koskaan käyttänyt. Olen vannonut itselleni, etten enää ikinä osta vaatteita, jotka eivät ole ostohetkellä sopivia ja tiukasti olenkin noudattanut tätä sääntöä. Kunnes…nyt sorruin ostamaan alennusmyynneistä vähän liian tiukat housut.
Mutta: ne ovat unelmieni housut (muistuttivat vuosien takaisista supersuosikeistani), alennus oli hyvä ja isompaa kokoa ei ollut. Shame on me lupaukseni pettämisestä. Puolustukseksi sanottava, että housut menevät kyllä päälle ja kiinni ja paksulla neuleella tai bleiserillä saa varmasti ylipursuavan vatsamakkaran peitettyä siksi aikaa, että saan sen vähän pienemmäksi! Ja nuo housut ovat NIIN ihanat!

Unelmieni talvitakki oli myös kivassa alessa, mutta silti sen verran arvokas hankinta, että siinä järkeni piti. Koska en tiedä mikä tulee olemaan pysyvä (vihdoin!!) kokoni, en halua ostaa kallista takkia, joka sitten ehkä ensi talvena onkin liian iso. Olen siis vakaasti päättänyt, että tämän vuoden aikana saavutan pysyvän kokoni. Normaalilla syömisellä. Ja liikunnalla. Ei enää dieettejä eikä jojoilua. (Anteeksi toisto, tämä toimii samalla itselleni muistutuksena).

Tänään, jos uskallan, aion juosta Cooperin testin. Mahdollinen huonohko tulos vaan harmittaisi. Edellisestä kerrasta on varmasti melkein vuosi aikaa ja olin silloin mielestäni paremmassa kunnossa. Toisaalta, jos tulos on huonompi, sitä on sitten helppo parantaa! Huomaako, että yritän oppia ajattelemaan postiivisemmin:)?!

Vuoden ensimmäinen liikuntakerta

Eilen vihdoin, 3 viikon tauon jälkeen, palasin liikkumaan. Järkyttävää miten tauko venyi ja olisi voinut venyä vieläkin. Ensin flunssa, sitten joulu ym.pyhät ja lopuksi uhkaavasti tavaksi hiipinyt laiskuus. Eilenkin taistelin laiskottelun halua, hyvää kirjaa ja miehen houkuttelua vastaan ennen kuin sain itseni salille. Mutta päästyäni juoksumatolle pieni hymy hiipi huulille: kyllä tää on mun juttu! Vaivaiset 45 minuuttia hölkkää ja kävelyä, mutta sain liikunnan ilon takaisin. Huomenna uudestaan!

Tänään on muuten viikon helppouden jälkeen ollut hieman hankalampaa syömisten kanssa. Ruodussa olen pysynyt, mutta olen ajatellut ruokaa liikaa. Vaikka ei ole ollut nälkä eikä varsinaisesti edes tehnyt mieli mitään, on ollut sellainen olo, että pitäisi syödä jotain. Onneksi puuhaamalla muuta tuo turha fiilis meni ohi. Tosin töissä sorruin syömään palan piirakkaa, jota ei oikeasti edes tehnyt mieli. Ikään kuin tavan vuoksi ilmeisesti? Ensi kerralla yritän kuunnella itseäni tarkemmin ja välttää tapa- tai sosiaalista syömistä. Kaiken kaikkiaan hyvä, ja ennen kaikkea, rauhallinen olo kuitenkin.

5 päivää normalia syömistä

Uskomatonta miten olo voi muuttua vain 5 päivän “normaalin” syömisen jälkeen! Sekä henkisesti, että fyysisesti. Olen taas oma itseni, en pakene tunteita, olen kosketuksessa itseeni ja vartalooni. Oloni on optimistisempi ja iloisempi.
Parina viime kuukautena vatsani oli jatkuvasti turvonnut ja kipeä. Mietin johtuiko se kireistä hermoista vai liiasta syömisestä. Niin tai näin, vaivat ovat vähentyneet huomattavasti jo näinä viitenä päivänä.

Kun olen antanut itselleni luvan syödä normaalisti (eikä yrittää laihduttaa) ovat kalorit kuin itsestään pysyneet erittäin kohtuullisina, keskimäärin 1800/1900 kcal päivässä. Kiloklubin laatupallot ovat joinain päivinä olleet kaikki punaisia. Se hieman harmittaa, mutta ihanaa on se, että nyt  HALUAN panostaa ruuan laadun parantamiseen, minun ei ole PAKKO tehdä niin.
Tämän kuun missioni eli vähintään 2 hedelmää päivässä on toteutunut joka päivä ja olen ylpeä siitä, että olen pitänyt itselleni antamani lupuksen. Tosin yhtenä iltana piti kello 23 syödä omena vaikka ei ollut yhtään nälkä! Jos joku toinen tunnesyömisestä/ahmimisesta kärsivä lukee tätä, voin sanoa, että minulla tuntuu toimivan kieltojen sijasta huomattavasti paremmin hyvien tapojen lisääminen. Uskon, että kun saa lisättyä elämäänsä (no näin ensiksi ruokavalioonsa) hyviä uusia tapoja, ne vanhat  huonot tavat jäävät taka-alalle melkein huomaamatta.

Joka päivä olen myös syonyt jotain makeaa. Eilen esimerkiksi paahtoleivän voilla ja hillolla ja yhden suklaakonvehdin. Eikä tehnyt mieli yhtään enempää. Hymyilen tätä kirjoittaessani, koska meillä on kotona joulun jäämisinä varmasti yli kilo suklaata plus muita herkkuja. Niitä tosiaan on vielä! Minä en ole tuhonnut niitä kaikkia niin kuin niin monena vuotena aikaisemmin. Rakastan kohtuutta!

Rentoa tammikuuta 2012

Ai, että oli rento olo tänä aamuna töihin matkatessa. Ei mitään stressaavia “nyt pidän tiukkaa dieettiä siihen asti kunnes saavutan X painon” ajatuksia ja vaatimuksia! Viimeisten 20 vuoden aikana varmasti 98 % vuosistani on alkanut tuolla “pakolla”.
Muistan eräänkin kerran ollessani n. 20v. Olin syönyt  uuden vuoden aattona kello 23.59 asti kuin sika koska 1.1 alkaisi taas “uusi laiha elämä”. Tulin kavereiltani kotiin lounasaikaan ja äitini oli leiponut sämpylöitä. En voinut vastustaa ihanaa tuoksua ja söin 3-4 uunituoretta sämpylää voilla ja  juustolla ja viikkoni, jos ei koko tammikuu, oli pilattu! Kammottavaa!

Ei mitään laihdutuskuuria tälle naiselle! Sen sijaan teen parhaani oppiakseni syömään normaalisti.
Löysin parista blogista kirjoituksia, joista sain omalle matkalleni hyviä ja mielestäni fiksuja vinkkejä.
Tässä linkit ko. kirjoituksiin:

http://patrikborg.blogspot.com/2011/09/laihdutus-pysyvasti-tehdaan-nain.html

http://bed.vuodatus.net/blog/3112607/auroralle-miten-tein-sen/

Yksi virheeni on ollut se, että luultavasti aamulla olen pääsääntöisesti syönyt liian vähän. Siitä seuraa aamupäivän nälkä ja joskus jopa heikotus ja ajatukset hakeutuvat äärettömän helposti suklaaseen, kekseihin tai muuhun nopeaan makeaan.
Tänä aamuna en ehtinyt panostaa hyvälaatuiseen aamiaiseen. Söin munkin! Ei tietysti fiksuin aamiaisvalinta, MUTTA rakastan tuoreita munkkeja ja tällä kertaa söin sen hyvällä omalla tunnolla ilman syyllistäviä ajatuksia siitä miten olen pilannut dieetin, joten 1) nautin jokaisesta suupalasta rauhallisesti ja 2) kestin paremmin kuin hyvin lounasaikaan ilman nälkää tai heikotusta, sen verran tuhti tuo aamiainen oli!
Yleensä olisin hotkinut tuon “kielletyn hedelmän” nauttimatta siitä ja toden näköisesti jatkanut parin tunnin päästä suklaalla tms. koska päivä nyt oli jo pilattu kuitenkin. Järjetöntä.

En pidä kalorien laskemisesta ja usein se aiheuttaa minulle suorastaan jonkinlaista ahdistusta, mutta näin ensi alkuun aion kirjata syömiseni kiloklubiin, että saan jonkinlaisen käsityksen siitä mitä n. 2000 kcal päivässä tarkoittaa. Tänä vuonna (!) minulla ei ole siis mitään kiellettyjä ruokia, mutta yritän joka kuukausi tehdä muutaman pienen hyvän muutoksen elämäntapoihini.
Tässä kuussa se tarkoittaa vähintään 2 hedelmän syömistä joka päivä (en valitettavasti oikein pidä suurimmasta osasta hedelmiä). Monille tämä kuulosta varmaan naurettavalta tavoitteelta, mutta allekirjoittaneelle niiden päivittäinen syöminen ei ole viime kuukausina ollut todellakaan itsestään selvyys.

Enpä muista olenko koskaan ollut  näin iloisella tuulella vuoden alkaessa? Tämä uusi terve tavoitteeni ja rentous saavat kaiken vaikuttamaan mahdolliselta ja hauskalta. Goodbye tiukkapipoisuus ja perfektionismi!