torstai 29. maaliskuuta 2012

Pakko?

Talven melkein 3 kuukautta kestäneen flunssakauden jälkeen minulla on ollut hieman vaikeuksia löytää liikuntamotivaatiota. Olen tuon sairastelukauden aikanakin liikkunut, mutta vähemmän kuin yleensä ja välillä on ollut parin viikon taukoja.

Olen harrastanut liikuntaa suhteellisen säännöllisesti noin 4 vuoden ajan. Salitreeniä (josta en pidä…) ja juoksua enimmäkseen. Vähän spinningiä ja erilaisia jumppia silloin tällöin. Nykyisellä salillani olen käynyt 3 vuotta, mutta en oikeastaan koskaan ole siellä kovin hyvin viihtynyt. Sali on suhteellisen hieno ja moderni, mutta siellä on huono ilmanvaihto, joka tekee treenamisesta välillä epämiellyttävää.
Koska kuitenkin maksan suht’ kallista jäsenmaksua mielessäni on aina “pakko liikkua” ajatuksia.
Vaikka “pakko” ei ainakaan omalla kohdallani toimi kovin hääppösenä motivaation kasvattajana…

Toissa päivänä olin jo salin parkkipaikalla kun käänsikin auton kotia kohti ja jätin liikunnan väliin. Omatunto kolkutti hieman, mutta kotona oli kiva puuhata rauhassa, joten se meni onneksi nopeasti ohi. Eilen ajoin taas suoraan töistä salille. Yhtään ei olisi huvittanut, etenkään salitreeni. Niinpä houkuttelin itseni liikkumaan lupaamalla itselleni, että voin vain juosta (se minua huvittaa melkein aina). Ja tuloksena oli varsin mahtava 50 minuutin juoksu! Hyvä muistutus minun kaltaiselleni mustavalkoiselle on/off tyypille taas siitä, että harmaa on yleensä kaikkein paras vaihtoehto. Jos olisin tapani mukaan pitänyt kiinni “pakosta” eli salitreeni + juoksu olisin todennäköisesti jättänyt liikunnan eilen väliin. Mutta sopiva kompromissi sai minut liikkumaan ja vielä iloisella mielellä.
En tiedä mistä olen päähäni saanut tuon salitreeni “pakon” kun en siitä erityisemmin kerran nauti? Olen viime aikoina käynyt pitkästä aikaa ryhmäliikuntatunneilla, mutta jos ei halua olla sidottu aikatauluihin salitreeni on tietysti helpompi vaihtoehto. Ja tietysti taustalla on myös “hyötyajattelu”: onhan sillä varmasti helpointa muokata vartaloaan. Vaikka ei siitä kyllä omalla kohdallani edes ole suurempaa hyötyä koska en pidä siitä -> olen laiska punttitreenaaja.

Salijäsenyyteni loppuu ensi kuussa. Olen miettinyt eri vaihtoehtoja. Salin vaihto tulee tietysti ensimmäisenä mieleen. Nykyinen sali vaan on ehdottomasti kotiani lähimpänä oleva ja se on minulle tärkeätä, koska työmatkoihin menee jo aivan liikaa aikaa.
Mietin, jos pitäisin kesän taukoa ja keräisin uutta intoa. Onhan minulla kotona Jillianin dvd (rehellisesti sanottuna, en usko, sitä tulisi kovinkaan paljoa tehtyä…) ja voisin harrastaa kävelyä ja  uintia. Ja juoksuakin silloin tällöin. Asfaltilla en kyllä tule enää ikinä juoksemaan. Sen verran traumaattinen kokemus oli vuoden 2010 akillesjännevaivat, jotka saivat viimeisen silauksen asfaltilla juoksemisesta.
Voisin myös ostaa juoksumaton kotiin ja lopettaa salimaksujen maksamisen kokonaan!
Vaihtoehtoja varmasti löytyy kun vaan avaa mielensä.
En vielä tiedä mihin ratkaisuun päädyn, mutta haluan eroon pakkoliikunnasta ja  takaisin liikunnan ilon. Sohvaperunaksi en enää halua!


tiistai 27. maaliskuuta 2012

17 asiaa

Sain jokin aika sitten ihanalta Quantinalta kaksoistunnustuksen (kiitos!), jonka vihdoin toteutan. One Lovely Blog Awardin saajan tulee kertoa itsestään seitsemän asiaa, kun taas Pyttypalkintoon kuuluu kymmenen kiehtovan yksityiskohdan paljastaminen itsestä.
En tiedä  miten kiehtovia nämä paljstuksen ovat, mutta tässä niitä tulee.

1.    Haaveilen koirasta. Ihan hirveästi. Valitettavasti mieheni ei ole vielä lämmennyt asialle, vaikka koirista pitääkin.

2.    Kaikkein rakkaimmat ystäväni asuvat kaukana ja näemme harvoin. Olemme silti niin tiiviisti yhteydessä, että tiedämme toistemme elämästä varmasti lähes tulkoon kaiken.

3.    Iän lisääntyessä kaveripiirini on pienentynyt. En vain jaksa kuluttaa energiaa ihmisiin, joiden kanssa minulla ei ole enää paljon yhteistä.

4.    Viihdyn hyvin yksin.

5.    Olen erinomaisissa väleissä ex-mieheni kanssa. Usein uskoudumme toisillemme nykyisten   suhteidemme ongelmista. En tiedä miten tyytyväinen mieheni olisi, jos tietäisi tästä:)

6.    Minulla on ihania sukulaisia: tätejä, setiä ja serkkuja.

7.    En pidä kahvista enkä limuista.

8.    Lapsena/teini-ikäisenä haaveilin kirjailijan, sisustusarkkitehdin ja psykologin ammateista.

9.    Uskon, että vaihto-oppilasvuosi muutti elämäni. Iloineen ja vaikeuksineen mahtava kokemus.
Olen yhä yhteydessä sen aikasiin tärkeisiin ihmisiin.

10.    Lapsena olin todella nirso. Elin vuosia pääosin viilillä, voileivillä ja pastalla.

11.    Lapsuuden kodissani ei syöty juuri koskaan mitään herkkuja. Välillä mietin onko tämä syynä suureen suklaa- ja jätskirakkauteeni?

12.    Minusta ruohonleikkaaminen on ihanaa puuhaa!

13.    En ymmärrä miten Kim Kardashian voi olla kenenkään tyyli-ikoni???

14.    Lukiossa lintsasin suurimmalta osalta liikuntatunneilta.

15.    Rakastan kirjoja ja lukemista, mutta viime aikoina olen lukenut harvinaisen vähän.

16.    Rakastan olla ruskettunut, mutta en nykyään enää jaksa maata auringossa kovin montaa tuntia päivässä. Parempi niin varmasti.

17.    En tiedä johtuuko se auringosta vai raskaasta vuodesta, mutta minusta tuntuu, että olen yht’äkkiä vanhentunut paljon, etenkin kasvoista. Tähän asti minua on aina luultu ikääni nuoremmaksi. Nykyään ei varmaan enää. Höh.





keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Hiljaiseloa

Aika ja energia tuntuu menevän suurimmaksi osaksi elämän miettimiseen. Suuria päätöksiä edessä ja pelottaa kuunnella sydämmen ääntä. Se kun vie tuntemattomille teille, toisin kuin järjen ääni. Saa nähdä mihin päädyn...?
Syömisissä olen pysynyt kohtuudessa ja varsin vaivattomasti, mutta liikunnan suhteen olen ollut laiska. Ei vaan ole ollut intoa ja viime viikkoina olenkin käynyt salilla vain 1-2 kertaa viikossa. Eilenkään en olisi yhtään jaksanut/huvittanut mennä, mutta en halua muuttua sohvaperunaksi, joten pakotin itseni salille. Olin ajatellut juosta ja ehkä harrastaa hieman salitreeniä, mutta kun eräs ryhmäliikuntatunti olikin juuri sopivasti alkamassa salille tuntuani, meninkin sinne. Ryhmän energia teki hyvää ja juoksin sen jälkeen vielä 20 min. juoksumatolla. Enkä voinut taas muuta kuin ihmetellä, miksi kynnys liikuntaan oli korkea??
Salinkin suhteen on tehtävä valintoja, eli jäsenyyteni loppuu kuukauden kuluttua enkä ole varma jatkanko samalla vai vaihdanko. Ensin pitäisi tehdä nuo muut suuremmat päätökset, ne nimittäin vaikuttavat vähän kaikkeen muuhun. Sitoutumiskammoiselle ja rutiineista tykkäävälle aikamoinen määrä sitoutumispäätöksiä ja mahdollisia muutoksia! Ei ihme jos stressi on välillä korkealla. Time to stay calm and carry on!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Ja mitä sitten tapahtuikaan…

Edellisessä postauksessa hehkuttamaani riisuttua syömistä kesti tasan viikon. Sen ajan kun yksinoloni kesti. Arjen palattua sorruin 2 päivän hiilarimässäilyihin ja sitten palasin siihen ainoaan minulle järkevään ja toimivaan “systeemiin” eli rentoon syömiseen ja toivottavasti painonhallintaan. Yritän tehdä suht’ järkeviä valintoja, syödä tarpeideni mukaan ja suhtautua itseeni mahdollisimman hyväksyvästi. Se hölmö perfektionisti minussa ihailee kurinalaisuutta, mutta sisäinen kapinalliseni (tms.) ei vaan suostu liikaan kurinalaisuuteen.  Harmi…kurinalaisen viikon saldo oli -1.5 kg:)
Kun kerroin tuosta kokeilustani serkulleni, joka on sekä psykologi, että psykoterapeutti ja lisäksi tuntee minut varsin hyvin, hän rypisti kulmiaan huolestuneen näköisenä ja varoitti minua olemasta liian rajoittava tai muuten todennäköisenä seurauksena olisi  ahmimiskohtaus. Ja vähän niinhän siinä sitten kävikin.

Patrik Borgin blogissa on ollut keskustelua paino-ongelmista ja onko ylipaino aina ihmisen omaa syytä vai ei. Katri Manninen jätti mielenkiintoisen kommentin siitä, että ylipaino ja jatkuva epäonnistuminen laihduttamisessa on ihmisen oma valinta, koska joku osa häntä ei ole riittävän vakuuttunut siitä, että ylipaino on riittävän suuri ongelma tai laihtuminen niin hyvä asia, että kannattaisi laihduttaa.  Katri Mannisen mukaan moka on siinä että yritätämme motivoida itseämme laihduttamaan valehtelemalla itsellemme, että emme halua mitään niin paljon kuin laihtua, kun oikeasti yksi osa meissä EI halua laihtua. Olen samaa mieltä. Tai itseeni tuo ainakin pätee. Ja siitä vasta hirveän sisäisen konfliktin saakin aikaiseksi kun 2/3 osaa itsestä haaveilee ja haluaisi laihtua, mutta se epämotivoitunut 1/3 sabotoi yrityksiä.  Nyt vielä kun löytyisi tuon sabotoijan mystiset syyt… Ja vaikka niitä ei löytyisikään voi tehdä paljon oman hyvinvointinsa eteen pelköstään luopumalla on/off dieetti ajattelutavasta ja sitähän rento painonhallinta juuri on. Tätä yritän saada sisäistettyä. Pysyvästi.