Tänä hiljaisena kautena olen keskittynyt kohtuulliseen syömiseen. Ja melkein pelottaa sanoa tätä, mutta minulla ei ole ollut yhtään ahmimiskohtausta varmaan melkein 2 kuukauteen. Tuntuu, että olen vihdoin aikuistunut! Olen nimittäin aina tuominnut ahmimiskohtaukset lapsellisena reaktiona/käytöksenä. Eihän kukaan muu aikuinen nyt tee itselleen tälläistä!!
En ole laskenut kaloreita, herkutellut kohtuullisesti ja syönyt säännöllisesti. Paino on laskenut pari kiloa! Viihdyn omassa vartalossani nyt niin paljon paremmin. Muutaman kilon putoaminen on tietysti ilon aihe, mutta suurin voitto on kyllä tämä kohtuudessa eläminen.
Viime viikolla minulle sattui useampi vähäuninen yö (yleensä unenlahjani ovat hyvät!).
Väsymys ja unettomuus saivat hermot kireälle ja parina yönä nousin sängyssä pyörittyäni syömään 1-2 jätskiä (pieniä!). Usein olen unettomina kausina suorastaan mässäillyt yöllä. Osittain rauhoittaakseni levotonta mieltä ja osittain väsyttääkseni itseäni (tai ainakin ruuansulatustani!).
Ohi kiitävän hetken ajan parina yönä kävi mielessä tehdä niin nytkin, mutta onneksi tajusin, että ei siitä mitään hyötyä ole. Noina hetkinä tuli myös vanha pelko, että nytkö itseäni vastaan taistelu taas alkaa? Mutta tajuttuani, että minä oikeasti haluan edesauttaa hyvinvointiani ja yömässäilyllä olisi siihen täysin vastakohtainen vaikutus, ei minun tarvinnutkaan taistella itseäni eikä ketään muutakaan vastaan. Sen verran on/off mentaliteettia on kuitenkin jäljellä, että noitten yöllisten jätskien jälkeen tuli vähän sellainen “huomenna alkaa uusi (=kunnollinen) elämä” uhoilu. Mutta onneksi nykyään 1 tai 2 pientä jätskiä ei pilaa minulta koko päivää, eivätkä ne myöskään ole tekosyynä kaikestä kohtuudesta luopumiseen.
Mistä nämä positiiviset muutokset sitten johtuvat? Syitä on varmasti monia, mutta uskon, että tärkeimmät ovat seuraavat:
1) en enää anna itseni murehtia jatkuvasti. Jossain self help-kirjoissa ja artikkeleissa sanottiin, että anna itsellesi vaikka 30 min. päivässä murehtimiseen ja sitten pakota itsesi katkaisemaan ko.ajatukset. Jossain vaiheessa saatoin murehtia suurimman osan valveilla olo ajasta kaikkea taivaan ja maan väliltä (maailmantaloutta, riitaa työkaverin kanssa, sukulaisen terveyttä, omia kilojani jne.jne). Murehtimisesta ei ole mitään hyötyä. Se ei tuo ratkaisuja eikä helpota oloa. Terapiana olen sitten sen sijasta keskittynyt hauskoihin ja usein pinnallisiin asioihin. Elämän laatu on parantunut! En siinä aina onnistu, mutta aika usein kuitenkin. Yritän siis elää enemmän hetkessä ja löytää elämän pienet ilot.
2) Tiedostan, en enää vain älylliseti, vaan jossain sisälläni myös, että ahmiminen ei paranna huonoa oloa. Ei harmia, ei surua, ei raivoa eikä mitään muutakaan olotilaa. Yritän löytää rakentavampia tapoja kestää ikäviä tunteita. Ei niitä aina tarvitse paeta. Kun menee tilanteen ja tunteen läpi, epämukavuus onkin usein ihan siedettävää. Haluan kohdella itseäni paremmin.
3) En enää odota itseltäni täydellisyyttä syömisissä. Päämääräni on kohtuus ja hyvä olo. Herkkuja ei tarvitse syödä kilokaupalla, koska ne eivät ole kiellettyjä. Ja kun syö sen jätskin tai suklaapatukan ilman syyllisyyttä, kunnolla mausta nauttien, vähempikin riittää. Ennen saatoin syödä hiveän määrän herkkuja ahmien ja syyllisyyttä tuntien eivätkä makunystyräni oikein edes rekisteröineet mitä suusta alas meni. Tiedostan myös, että en ole valmis luopumaan herkuista tullakseni “täydelliseksi”. Niinpä minulle riittää se, että voin hyvin ja olen normaalipainoinen. Riittävän hyvä minä! Ja tämä tietysti vaikuttaa positiivisesti minäkuvaan. Itseasiassa koko tämä ahmimisongelma sai alkunsa teini-iässä kun aloin normaalipainon ala-tai keskialueella ollessani laihduttaa, koska en mielestäni ollut tarpeeksi hyvä sellaisena. Miten surullista.
Ei siis mitään uutta ja mullistavaa. Asioita, joista olen ollut tietoinen jollain tasolla vuosia, mutta joita en vain ole aikaisemmin sisäistänyt oikeasti.
Pieni pelko sisimmässäni yhä elää…Mitä jos talvella taas ajaudun vanhaan kierteeseen? Yritän kuitenkin olla murehtimatta tulevaisuudesta ja nautin NYT tästä MINUN tasapainostani.
Tasapainoista viikkoa myös Sinulle!
