Kesän jälkeen

Kesä oli minulle, kuten yleensä, ihanaa aikaa. Tähän kesään ei liittynyt mitään ihmeellistä, mutta kokonaisuudessaan se oli mukavaa ja täyttä elämää.
Jopa jätskihimoni pysyi täysin kohtuuden rajoissa! Olen siis syönyt jätskiä varmaan melkein joka päivä, mutta paljon pienempiä annoksia kuin menneinä kesinä. Ja olen ollut todella hämmästynyt miten ne pienemmätkin jätskit ja annokset olivat aivan tarpeeksi tyydyttäviä. En olisi uskonut tätä mahdolliseksi.

Liikuntaa harrastin vähemmän kuin parina viime kesänä, mutta nyt olen taas aloittanut säännöllisen juoksemisen ja se tuntuu siltä kuin olisi palannut rakkaan ystävän luo.

Mutta. Loman loppuminen, töihin paluu ja syksyn alku ovat saaneet mieleni levottomaksi ja huolestuneeksi. Pelko minulla talveen kuuluvasta jonkinasteisesta apatiasta ja siihen kuluvasta mässäilystä, josta seuraa paljon negatiivisia ajatuksia itseäni kohtaan on taas voimistunut.
Minulla on usein talvisin ollut niin voimaton olo. Etten ole kyennyt taistelemaan sisälläni elävää ahmija-monsteria vastaan ja sitten lamaantunut siitä. Mutta pitääkö sitten itseään vastaan taistella? Eikö olisi hyödylllisempää ja rakentavamaa yrittää elää sovussa omien pimeämpienkin puoliensa kanssa?
Blogini lukijat ovat varmasti jo kurkkuuaan myöten tätä aihetta. Olen puhunut siitä mielestäni NIIN usein. Yritän kai tällä tavalla löytää jotain uutta ja parempaa tapaa selvitä pitkästä talvesta?
Olen muuten vihdoin tajunnut, että vaikka olen totta kai tiedostanut tämän talvi/kesä kriisin, niin olen sittenkin kesän jälkeen aina vaan optimistisesti ajatellut, että “tästä talvesta tulee erilainen” tekemättä ikinä mitään konkreettisia suunnitelmia sen eteen.
Ja tulos on ollut AINA sama. Ankea ja itseinhoinen talvi.

Mitä sitten aion tehdä eri tavalla tänä vuonna?

Ensinnäkään en odota että syömiseni pysyisivät AINA tasapainoisina. Ei pieni liioittelu silloin tällöin maata kaada jos ei sen vastapainoksi rankaise itseään seuraavana päivänä nälkädieetillä ja odota täydellisyyttä.

Toiseksi aion yrittää täyttää talveani mahdollisimman monella mukavalla puuhalla (sohvalla makaamisen sijaan…). Aika monelle kuukaudelle on jo tiedossa esimerkiksi kivoja kaukana asuvien ystävien tapaamisia. Olen myöskin jo jonkin aikaa haaveillut lukupiiriin liittymisestä ja tänä syksynä aion etsiä sellaisen.
Ja ehkäpä yksi liikuntaankin liittyvä lajihaave tänä talvena toteutuu? Ainakin aion ottaa asiasta selvää.

Niinäkin päivinä kun kotisohva houkuttelee juoksemista enemmän yritän motivoida itseni juoksemaan. Vain se ensimmäinen askel on yleensä vaikea.
Ja kun siinä onnistuu se piristää myös mieltä koska olen todella vakuuttunut seuraavan lauseen todenperäisyydestä:

"We are what we repeatedly do."

Kaipaava lukija

Hei Iloinen,
huomasin, että olet poistanut iki-ihanan blogisi!!!
Hirveä järkytys. Blogisi oli niin loistava ja ajatuksia herättävä, että toivon suuresti kysessä olevan vain hetkillisen teknisen häiriön tms.
Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin ja tulet takaisin blogimaailmaan. Edes meille muille jättämilläsi kommenteilla.
Kaivaten,
Taina

Virhe

Yksi parhaista muutoksista mitä olen syömisten suhteen tehnyt on se, että nykyään syön säännöllisesti ja RIITTÄVÄSTI.
Ja tämän tajuamisesta kiitos kuuluu myös Patrick Borgille.
Hän muistaakseni sanoi, että osa ns. tunnesyömistä voi johtua myös siitä, että ei syö riittävästi ja/tai riittävän säännöllisesti ja se pitää osittain varmasti omalla kohdallani paikkansa.

Ahmimiskohtausten jälkeen minulla oli tapana antaa itselleni hirveän rankaisevat raamit syömiselle: minimi kalorit eikä missään nimessä mitään makeata. No ei toiminut tuo konsepti. Ei lainkaan. Päin vastoin seurauksena aina "sortuminen" ja etenkin makean ahmiminen.

Koska en nyt kuitenkaan koe olevani vielä aivan turvallisilla vesillä syömisten kanssa ja pelko painon ylöspäin palaamisesta elää sisälläni, välillä tulee tehtyä virheitä.
Olin muutama päivä sitten töiden jälkeen juhlistamassa ystäväni kanssa erästä iloista asiaa hänen elämässään. Jaoimme viinipullon vain pienen salaattiannoksen "kyytipoikana". Kun viinissä kerran on (tyhjiä) kaloreita parempi siis syödä kevyesti. Mutta tuo kevyt oli vähän liian kevyt.
Kotona jo sängyssä oli kauhea nälkä enkä saanut unta. Oli pakko saada jotain helppoa ja nopeata. Puoleltaöin se tarkoitti jätskiä! Ensin 100g syntisen hyvää ja tuhtia suklaakermajäätelöä. Ja 10 min. kuluttua toiset 100 g. Ei kauhean fiksua, ei. Iski pieni pelko, että tästäkö tulee mässäilykohtaus, mutta onneksi 200g suklaajäätelöä riitti viemään nälän pois:) Eikä tuolla yksittäisellä tapahtumalla ollut katastrofaalisia seurauksia.

Ensi kerralla yritän muistaa syödä vähän fiksummin vaikka olisi tarkoitus juhlia.
On ollut ihana huomata, miten paljon syömisestä voi oppia vielä aikuisenakin. Kaikilla ahmateilla on toivoa!

T. recovering-ahmatti