Oikea koko

Minulla on ollut jo jonkun aikaa jonkin asteinen "fiksaatio" oikean kokoisiin alusvaatteisiin. Tarkemmin sanottuna rintaliiveihin. Kun ei ole ollut hyvä olo omassa kropassa olen ajatellut, että kunnolliset alusvaatteet ovat ehdottoman tärkeät. Koska jos ne ovat huonot se vaikuttaa sekä vaateiden istuvuuteen, että omaan viihtyvyyteen.

Jos jotain voisin muuttaa vartalossani, haluaisin B-kupin! Olen aina ajatellut, että pienempi rintaisena näyttäisin hoikemmalta… Olen luullut olevani kokoa 75C tai D ja painavampana 80C. Pari viikkoa sitten kuitenkin kävin Funky Ladyssä Fredalla ja todella asiantunteva myyjä toi minulle sovitettavaksi liivit kokoa 70E!! Tä?!? Liivit olivat ihanat ja sopivat täydellisesti, mutta psykoloogisesti oli hieman nieltävää tuollaisessa kuppikoossa! Jostain kumman syystä shock absorbereissa paras koko on kuitenkin 75C?! Valmistajien välillä lienee eroja?!

Kesällä poistin vaatekaapistani kaikki liian pienet, isot tai muuten vaan ei miellyttävät vaatteet. Osan sain myytyä kirpparilla ja osan vein UFF:lle. Suurin osa vaatteista oli erittäin hyvä laatuisia ja melkein käyttämättömiä. Ensin hieman harmitti myydä suht’ hintavia vaatteita halvalla, mutta sitten ajattelin, että jokainen euro ja vääristä vaatteista eroon pääseminen on parempi kuin pitää “huonoja energioita” täyttämässä vaatekaappia.

Olenkin miettinyt kuinka hemmetin kalliiksi jojoiluni painon kanssa ja koon vaihtelut ovat vuosien mittaan tulleet?! Niin monta kertaa olen ostanut vaatteita luullen, että ne voisivat peittää ahmimisen aiheuttamat kilot ja saada oloni ja itsetuntoni paremmiksi. Kyllä ne ehkä vähän auttoivat, mutta erittäin lyhytaikaisesti. Sitä paitsi noihin "läskin peitto vaaatteisiin" liittyi aina huonoja fiiliksiä. Olenkin nyt vakaasti päättänyt, että pitkään aikaan en osta yhtään uutta vaatetta. Omassa vaatekaapissa on ihan tarpeeksi löytöjä pitkäksi aikaan. On ollut ihanaa kun olen voinut käyttää ensimmäistä kertaa 4 vuoden jälkeen entisiä lempihousujani. Tosin 4 v. jälkeen ne eivät enää ole niin ihanat kun silloin.

Lopuksi vielä tarina siitä miten älytön paino/ahmimiskompleksinen aikuinen nainen voi olla. Onneksi nyt  tunnen myötätuntoa enkä halveksuntaa (kuten ennen) tuota naista kohtaan. Anyway, noin 5 v. eräs mallivartaloinen ystäväni oli ulkomailla. Pyysin häntä ostamaan minulle erään merkkivyön. Kun hän kysyi kokoani en tiennyt miten vyön koko oikeasti mitataan enkä varmasti olisi kehdannut sanoa upealle ystävälleni todellista kokoani, joten, mittasin vyötäröni kapeimmasta kohdasta ja annoin koon sen mukaan. Käytin tuota vyötä tasan 3 kertaa, koska se oli hieman liian pieni. Kesällä myin sen kirpparilla. Onneksi sentään puolella alkuperäisestä hinnasta!
Nyt toivon vaan pysyväni saman kokoisena pitkän aikaa. Ei niinkään koon takia vaan siksi, että se tarkoittaa sitä, että en ahmi.

Huonohko päivä

Olen väsynyt ja huonotuulinen. En tiedä johtuuko huonotuulisuus väsymyksestä?
Naapurin koira haukkui yksin kotona ollessaan ainakin 2 asti yöllä. Kun vihdoin sain unta näin outoja unia. Mieltä painaa myös pari muuta asiaa. Tuntuu, että ruokahalu on pitkästä aikaa valtava. Hetken oli jopa sellainen pohjaton tunne kun usein ennen. Että voisin syödä maailman kaikki herkut ja silti en saisi tarpeekseni. Uhmaikäinen ja aikuinen ovat käyneet vilkasta keskustelua päässäni.
Onneksi aikuinen on saanut uhmaikäisen vähän rauhoittumaan.
Vaikka hetken jo mietin, että mitähän herkkua kävisin ostamassa mieltäni kohottamaan, järkevä minä muistutti, että ei se syöminen mitään ratkaise eikä edes auta saamaan parempaa mieltä.
Pidin töistä pienen tauon ja kävin ostamassa viinirypäleitä (suosikki hedelmäni)!

Minulla on spinning kamat mukana, koska olin ajatellut mennä salille suoraan töistä.
Uhmaikäinen menasi mieluummin kotiin laiskottelemaan, mutta aikuinen Taina tietää, että juuri tälläisinä päivinä liikunnan jälkeen olo on PALJON parempi. Vaikka ei huvittaisi kannattaa hieman pakottaa itseään. Tällä hetkellä aikuinen on voitolla. Toivotaan, että näin on vielä töistä lähtiessä.

Toivottavasti teillä muilla on hyvä maanantai.

6 kg ero

“Siivosin” tietokonettani pari viikkoa sitten. Ja löysin viime talvena, todella suuren itseinhon vallassa, ottamiani kuvia. Niiden oli tarkoitus toimia ravistelevana järkytyksenä takaisin “kunnolliseen” elämään. Järkyttäviä ne olivat, etenkin kun vertasin niitä vain n. 3 kk aikaisemmin ottettuihin kuviin, joissa ko. hame mahtui ihan hyvin päälle. Vasta noin 4-5 kk myöhemmin, kevään tullessa, joku loksahti paikoilleen ja olo itseni kanssa alkoi tuntua huomattavasti helpommalta ja mielllyttävämmältä.

Muutama päivä sitten otin vertailukuvat. Kyllähän laihtumisen vaatteista näkee selvästi, mutta jotenkin kuvissa ero entiseen konkretisoituu huomattavasti paremmin. Suosittelen ehdottomasti kaikille itsensä kuvaamista. Nykyään se on niin helppoakin kun halutessa kukaan muu ei näe kuvia:) Jos vieläkin pitäisi viedä valokuvat kehitettäviksi en kyllä ikinä olisi kehdannut ottaa näitä kuvia!
Sen pidemmittä puheitta tässä kuvat.  Toivottavasti tänä talvena ei käy kuten viime vuonna…

 Tässä sivukuvassa näkyy varmaan kaikille mikä on mun ongelmakohta...?

Syyskuu

Alkoi näissä kiloissa…

Itseasiassa vaaka näytti kaikkia painoja 57.3 ja 57.7 välillä, mutta ei sillä nyt niin suurta väliä.
En kovin usein jaksa/viitsi/muista ottaa mittoja, mutta tänään mittasin pitkästä aikaa vyötärön ja lantion.
Kun 4v. sitten painoin suunnilleen saman verran kuin nyt oli vyötäröni 2 cm pienempi.
Ikääntymisen välttämätön seuraus vai laiskuuden tulos? Ehkä vähän kumpaakin, mutta rehellisesti sanottuna suuremmalla todennäkoisyydellä laiskuudesta johtuvaa. 4v. sitten harrastin salitreeniä, tein vatsalihaksia jne. Nyt en muista koska olisin viimeksi säännöllisesti treenannut vatsalihaksia… Ehkä viime vuonna?
Lantio on saman kokoinen kuin 4 vuotta sitten.

Mutta kaiken kaikkiaan olo on ihan hyvä. Olen taas päässyt säännöllisen juoksun makuun ja rakastan sitä. Yritän pikkuhiljaa siirtyä myös vaihtelevampaan liikuntaan, omia mielihaluja kuunnellen.

On tässä pari vaikeampaakin päivää ollut. Huonotuulisena kiusaus purkaa tai paeta ikäviä tunteita tai tilanteita ylensyömiseen on yhä vahva. Ja vaikka toisaalta ei edes tehnyt mieli tehdä niin  olen muutaman kerran siihen sortunut. Ja sitten ihmetellyt miksi ihmeessä niin teen?? Erona entiseen on ollut syödyn ruuan määrä (huomattavasti vähemmän) ja seuraavan päivän syyllistämisen puuttuminen. Ja onnellisena olen viimeistään seuraavana aamuna palannut takaisin tämän hetkiseen normaaliin syömiseen. Ja se on tuntunut hyvältä.

Tavoite on nyt pysyä tasapainossa ja suunnilleen tämän painoisena. Olen miettinyt ikääntymistä ja sen tuomia muutoksia. Ikä ei ole mikään syy huonoon kuntoon tai löysään ulkomuotoon. Salillani käy useita todella upeita ja tiukassa kunnossa olevia 40-60 v. naisia. Mutta. Jos olen muuten terve, normaalipainoinen ja vähintään keskiverto kuntoinen onko minun oltava yhtä timmi kuin olen joskus nuorempana ollut?
Halutessani voisin varmaan ollaan timmimpikin kuin nuorempana, mutta miten paljon energiaa, aikaa ja vaivaa olen halukas laittamaan siihen? Millaisia uhrauksia olen valmis tekemaan vähän kapeamman vyötärön eteen? Näitä asioita olen miettinyt viime aikoina. Tällä hetkellä olen niin kiitollinen siitä, että en ole pitkään aikaan ahminut, että olen myös paljon suvaitsevampi itseäni kohtaan. Olisi ihanaa, jos vyötäröni olisi kapeampi ja mahani pienempi, mutta koska täydellisyyden tavoittelu on aiheuttanut minulle niin paljon huonoa oloa ja itsetuhoa, tällä hetkellä nautin siitä, että olen good enough.

Positiivista syyskuuta kaikille!