Pakko?

Talven melkein 3 kuukautta kestäneen flunssakauden jälkeen minulla on ollut hieman vaikeuksia löytää liikuntamotivaatiota. Olen tuon sairastelukauden aikanakin liikkunut, mutta vähemmän kuin yleensä ja välillä on ollut parin viikon taukoja.

Olen harrastanut liikuntaa suhteellisen säännöllisesti noin 4 vuoden ajan. Salitreeniä (josta en pidä…) ja juoksua enimmäkseen. Vähän spinningiä ja erilaisia jumppia silloin tällöin. Nykyisellä salillani olen käynyt 3 vuotta, mutta en oikeastaan koskaan ole siellä kovin hyvin viihtynyt. Sali on suhteellisen hieno ja moderni, mutta siellä on huono ilmanvaihto, joka tekee treenamisesta välillä epämiellyttävää.
Koska kuitenkin maksan suht’ kallista jäsenmaksua mielessäni on aina “pakko liikkua” ajatuksia.
Vaikka “pakko” ei ainakaan omalla kohdallani toimi kovin hääppösenä motivaation kasvattajana…

Toissa päivänä olin jo salin parkkipaikalla kun käänsikin auton kotia kohti ja jätin liikunnan väliin. Omatunto kolkutti hieman, mutta kotona oli kiva puuhata rauhassa, joten se meni onneksi nopeasti ohi. Eilen ajoin taas suoraan töistä salille. Yhtään ei olisi huvittanut, etenkään salitreeni. Niinpä houkuttelin itseni liikkumaan lupaamalla itselleni, että voin vain juosta (se minua huvittaa melkein aina). Ja tuloksena oli varsin mahtava 50 minuutin juoksu! Hyvä muistutus minun kaltaiselleni mustavalkoiselle on/off tyypille taas siitä, että harmaa on yleensä kaikkein paras vaihtoehto. Jos olisin tapani mukaan pitänyt kiinni “pakosta” eli salitreeni + juoksu olisin todennäköisesti jättänyt liikunnan eilen väliin. Mutta sopiva kompromissi sai minut liikkumaan ja vielä iloisella mielellä.
En tiedä mistä olen päähäni saanut tuon salitreeni “pakon” kun en siitä erityisemmin kerran nauti? Olen viime aikoina käynyt pitkästä aikaa ryhmäliikuntatunneilla, mutta jos ei halua olla sidottu aikatauluihin salitreeni on tietysti helpompi vaihtoehto. Ja tietysti taustalla on myös “hyötyajattelu”: onhan sillä varmasti helpointa muokata vartaloaan. Vaikka ei siitä kyllä omalla kohdallani edes ole suurempaa hyötyä koska en pidä siitä -> olen laiska punttitreenaaja.

Salijäsenyyteni loppuu ensi kuussa. Olen miettinyt eri vaihtoehtoja. Salin vaihto tulee tietysti ensimmäisenä mieleen. Nykyinen sali vaan on ehdottomasti kotiani lähimpänä oleva ja se on minulle tärkeätä, koska työmatkoihin menee jo aivan liikaa aikaa.
Mietin, jos pitäisin kesän taukoa ja keräisin uutta intoa. Onhan minulla kotona Jillianin dvd (rehellisesti sanottuna, en usko, sitä tulisi kovinkaan paljoa tehtyä…) ja voisin harrastaa kävelyä ja  uintia. Ja juoksuakin silloin tällöin. Asfaltilla en kyllä tule enää ikinä juoksemaan. Sen verran traumaattinen kokemus oli vuoden 2010 akillesjännevaivat, jotka saivat viimeisen silauksen asfaltilla juoksemisesta.
Voisin myös ostaa juoksumaton kotiin ja lopettaa salimaksujen maksamisen kokonaan!
Vaihtoehtoja varmasti löytyy kun vaan avaa mielensä.
En vielä tiedä mihin ratkaisuun päädyn, mutta haluan eroon pakkoliikunnasta ja  takaisin liikunnan ilon. Sohvaperunaksi en enää halua!

17 asiaa

Sain jokin aika sitten ihanalta Quantinalta kaksoistunnustuksen (kiitos!), jonka vihdoin toteutan. One Lovely Blog Awardin saajan tulee kertoa itsestään seitsemän asiaa, kun taas Pyttypalkintoon kuuluu kymmenen kiehtovan yksityiskohdan paljastaminen itsestä.
En tiedä  miten kiehtovia nämä paljstuksen ovat, mutta tässä niitä tulee.

1.    Haaveilen koirasta. Ihan hirveästi. Valitettavasti mieheni ei ole vielä lämmennyt asialle, vaikka koirista pitääkin.

2.    Kaikkein rakkaimmat ystäväni asuvat kaukana ja näemme harvoin. Olemme silti niin tiiviisti yhteydessä, että tiedämme toistemme elämästä varmasti lähes tulkoon kaiken.

3.    Iän lisääntyessä kaveripiirini on pienentynyt. En vain jaksa kuluttaa energiaa ihmisiin, joiden kanssa minulla ei ole enää paljon yhteistä.

4.    Viihdyn hyvin yksin.

5.    Olen erinomaisissa väleissä ex-mieheni kanssa. Usein uskoudumme toisillemme nykyisten   suhteidemme ongelmista. En tiedä miten tyytyväinen mieheni olisi, jos tietäisi tästä:)

6.    Minulla on ihania sukulaisia: tätejä, setiä ja serkkuja.

7.    En pidä kahvista enkä limuista.

8.    Lapsena/teini-ikäisenä haaveilin kirjailijan, sisustusarkkitehdin ja psykologin ammateista.

9.    Uskon, että vaihto-oppilasvuosi muutti elämäni. Iloineen ja vaikeuksineen mahtava kokemus.
Olen yhä yhteydessä sen aikasiin tärkeisiin ihmisiin.

10.    Lapsena olin todella nirso. Elin vuosia pääosin viilillä, voileivillä ja pastalla.

11.    Lapsuuden kodissani ei syöty juuri koskaan mitään herkkuja. Välillä mietin onko tämä syynä suureen suklaa- ja jätskirakkauteeni?

12.    Minusta ruohonleikkaaminen on ihanaa puuhaa!

13.    En ymmärrä miten Kim Kardashian voi olla kenenkään tyyli-ikoni???

14.    Lukiossa lintsasin suurimmalta osalta liikuntatunneilta.

15.    Rakastan kirjoja ja lukemista, mutta viime aikoina olen lukenut harvinaisen vähän.

16.    Rakastan olla ruskettunut, mutta en nykyään enää jaksa maata auringossa kovin montaa tuntia päivässä. Parempi niin varmasti.

17.    En tiedä johtuuko se auringosta vai raskaasta vuodesta, mutta minusta tuntuu, että olen yht’äkkiä vanhentunut paljon, etenkin kasvoista. Tähän asti minua on aina luultu ikääni nuoremmaksi. Nykyään ei varmaan enää. Höh.

Hiljaiseloa

Aika ja energia tuntuu menevän suurimmaksi osaksi elämän miettimiseen. Suuria päätöksiä edessä ja pelottaa kuunnella sydämmen ääntä. Se kun vie tuntemattomille teille, toisin kuin järjen ääni. Saa nähdä mihin päädyn...?
Syömisissä olen pysynyt kohtuudessa ja varsin vaivattomasti, mutta liikunnan suhteen olen ollut laiska. Ei vaan ole ollut intoa ja viime viikkoina olenkin käynyt salilla vain 1-2 kertaa viikossa. Eilenkään en olisi yhtään jaksanut/huvittanut mennä, mutta en halua muuttua sohvaperunaksi, joten pakotin itseni salille. Olin ajatellut juosta ja ehkä harrastaa hieman salitreeniä, mutta kun eräs ryhmäliikuntatunti olikin juuri sopivasti alkamassa salille tuntuani, meninkin sinne. Ryhmän energia teki hyvää ja juoksin sen jälkeen vielä 20 min. juoksumatolla. Enkä voinut taas muuta kuin ihmetellä, miksi kynnys liikuntaan oli korkea??
Salinkin suhteen on tehtävä valintoja, eli jäsenyyteni loppuu kuukauden kuluttua enkä ole varma jatkanko samalla vai vaihdanko. Ensin pitäisi tehdä nuo muut suuremmat päätökset, ne nimittäin vaikuttavat vähän kaikkeen muuhun. Sitoutumiskammoiselle ja rutiineista tykkäävälle aikamoinen määrä sitoutumispäätöksiä ja mahdollisia muutoksia! Ei ihme jos stressi on välillä korkealla. Time to stay calm and carry on!

Ja mitä sitten tapahtuikaan…

Edellisessä postauksessa hehkuttamaani riisuttua syömistä kesti tasan viikon. Sen ajan kun yksinoloni kesti. Arjen palattua sorruin 2 päivän hiilarimässäilyihin ja sitten palasin siihen ainoaan minulle järkevään ja toimivaan “systeemiin” eli rentoon syömiseen ja toivottavasti painonhallintaan. Yritän tehdä suht’ järkeviä valintoja, syödä tarpeideni mukaan ja suhtautua itseeni mahdollisimman hyväksyvästi. Se hölmö perfektionisti minussa ihailee kurinalaisuutta, mutta sisäinen kapinalliseni (tms.) ei vaan suostu liikaan kurinalaisuuteen.  Harmi…kurinalaisen viikon saldo oli -1.5 kg:)
Kun kerroin tuosta kokeilustani serkulleni, joka on sekä psykologi, että psykoterapeutti ja lisäksi tuntee minut varsin hyvin, hän rypisti kulmiaan huolestuneen näköisenä ja varoitti minua olemasta liian rajoittava tai muuten todennäköisenä seurauksena olisi  ahmimiskohtaus. Ja vähän niinhän siinä sitten kävikin.

Patrik Borgin blogissa on ollut keskustelua paino-ongelmista ja onko ylipaino aina ihmisen omaa syytä vai ei. Katri Manninen jätti mielenkiintoisen kommentin siitä, että ylipaino ja jatkuva epäonnistuminen laihduttamisessa on ihmisen oma valinta, koska joku osa häntä ei ole riittävän vakuuttunut siitä, että ylipaino on riittävän suuri ongelma tai laihtuminen niin hyvä asia, että kannattaisi laihduttaa.  Katri Mannisen mukaan moka on siinä että yritätämme motivoida itseämme laihduttamaan valehtelemalla itsellemme, että emme halua mitään niin paljon kuin laihtua, kun oikeasti yksi osa meissä EI halua laihtua. Olen samaa mieltä. Tai itseeni tuo ainakin pätee. Ja siitä vasta hirveän sisäisen konfliktin saakin aikaiseksi kun 2/3 osaa itsestä haaveilee ja haluaisi laihtua, mutta se epämotivoitunut 1/3 sabotoi yrityksiä.  Nyt vielä kun löytyisi tuon sabotoijan mystiset syyt… Ja vaikka niitä ei löytyisikään voi tehdä paljon oman hyvinvointinsa eteen pelköstään luopumalla on/off dieetti ajattelutavasta ja sitähän rento painonhallinta juuri on. Tätä yritän saada sisäistettyä. Pysyvästi.

Riisuttu ruokavalio

Viime sunnuntaina yht’äkkiä päätin, että nyt saa riittää. Nyt HALUAN tehdä asioille jotain.
Minulla on noin 30 housut, joista voin tällä hetkellä käyttää 3!! Vaatekriisi/ulkonäkö motiivi ei kuitenkaan ollut ainoa tai edes ehkä tärkein tälle päätökselle ruokavalion riisumisesta. Minulla on menossa sellainen kausi elämässäni, että on pakko katsoa itseään peilistä (noin kuvainnollisesti) ja totuutta silmiin. Enkä ihan hirveästi pidä siitä mitä olen nähnyt. Eniten minua vaivaa omassa käytöksessäni asioiden siirtäminen, välttely ja tietynlainen saamattomuus. En tavallaan luota itseeni, koska niin monta kertaa olen pettanyt itselleni antamani lupaukset.
Perhe on tämän viikon poissa, joten hetki ei olisi voinut olla oivallisempi muutokselle ja itsetutkiskelulle. Vaikka jo melkein kuukausi sitten täälläkin kuulutin viinistä luopumista, en ollut sitä(kään) saanut aikaiseksi... Nyt on menossa 5. viinitön ja sokeriton päivä. On muuten ollut vaikeampi luopua viinistä kuin sokerista…  Pakko tunnustaa, että suon kyllä itselleni 2 palaa tummaa suklaata päivässä, jos siltä tuntuu. 85% tumma suklaa on niin kitkerän ja suorastaan pahan makuista, että sitä ei yhtään enempää edes halua syödä.

Riisuttuun ruokavalioon kuuluu siis mahdollisimman yksinkertaisesti ja pelkistetysti syöminen. Minulle se tarkoittaa myös melkein samoja ruokia joka päivä. En pidä ruuan laitosta ja vaihtoehtojen miettimisestä, joten ensimmäiset 3 päivää söin joka ilta vihannessosekeittoa ja jauhelihapihvin illalliseksi. Keitto oli aluksi mielestäni aika pahaa, mutta neljäntenä päivänä (keittoa riitti myös karppipizzan seuraksi) se alkoi maistua ihan kohtuulliselta! Olen tehnyt muitakin mielenkiintoisia “löytöjä”. Kun ylimääräinen sokeri on jäänyt pois, on alkanut tehdä mieli hedelmiä!( En siis yleensä syö kovin paljoa hedelmiä.) Ja tämän hetkinen aamiaiseni on aivan mahtavaa herkkua: maustamatonta kreikkalaista jogurttia ja mysliä. AH, illalla nukkumaan mennessä silmissäni kiiluu jo tuo annos! Yksinkertaisuus ei minun tapauksessani tarkoita mitään nälkäkuuria. Kalorit ovat vaihdelleet 1400 ja 1700 välillä. En ole vielä punninnut itseäni, mutta tänään eräs miespuolinen työkaveri kysyi minulta olenko laihtunut! Vastasin, että tuskinpa, johon hän vastasi “varmasti olet!”. Kylläpä sitä muuten syynätään kollegoiden painoa..!
Tänään toissä oli peräti kahdet synttärijuhlinnat ja hirveät määrät herkkuja. Kieltäydyin kaikesta (kahteen kertaan siis) ja söin sen sijaan oman välipalani (pala ruisleipää ja keitetty kananmuna). Uskomatonta!!

Aivan uskomaton määrä energiaa on jäänyt muuhun kun ei ole juuri tarvinnut miettiä syömisiä. Ensimmäisinä iltoina en meinannut saada unta. En tiedä johtuiko se siitä, että aivot käyvät ylikierroksilla vai siitä, että lähes joka iltainen viinilasillinen (tai 2) ei enää väsyttänyt. Nyt viime yöt olen nukkunut suht' hyvin.
Ensi viikolla tämä yksineloni loppuu ja arjesta tulee varmaan hieman haastavampaa. Aion kuitenkin jatkaa tätä riisuttua syömistä yhteensä 4 viikkoa. Hyvältä tuntuu, etenkin henkisesti.  Vielä kun pääsisi tästä KOLMANNESTA flunssasta eroon.

5 km

Sen verran juoksin eilen. Kyllä se taas tästä!
(Otin yskänlääkettä ennen juoksua.)
Perjantaina juoksin työkaverin kiinni matkan päästä. Ei hengästyttänyt. Mukava kuntoilun lieveilmiö. 

Tänään totaalikieltäytyminen sokerista. Usein olen kohtuukäyttäjä, mutta en edes muista koska on ollut edellinen täysin sokeriton päivä. Viime aikoina olen ollut liikakäyttäjä. Ja kyllä on harmittanut. Kotona avattu suklaakeksipakkaus ja avaamattomia muita herkkuja. Tänään ei pienintäkään mielihalua. Tai no, ehkä 30 sekunnin verran. Tyytyväinen olo.

Heikosti, mutta kuitenkin

Flunssalle ei näy loppua. Pieni yskä ja nuha vaivaavat yhä. Tiistain liikunta jäi väliin ja eilenkin melkein. Pidemmän tauon jälkeen säännöllinen liikkuminen on tällä kertaa jotenkin vaikeata. Osittain varmaan johtuu tästä puolikuntoisuudesta. Eilen pääsin lähtemään töistä ajoissa, joten mitään oikeata syytä jäättää sali väliin ei ollut. Olin ajatellut menna pilatekseen, mutta se ei innostanut lainkaan. Niinpä sitten päätin, että juoksen edes vähän (se saa sydämmen sykkimään!) ja teen lyhyen salitreenin. Salitreeni meni ihan ok, mutta juoksusta (kävely/hölkkä yhdistelmästä) puuttui puhti ja puolen tunnin jälkeen oli pakko luovuttaa kun alkoin heikottaa ärsyttävästi.
Vaikka tuo eilinen liikunta ei ollut kovin onnistunutta, olen silti tyytyväinen, että voitin haluttomuuteni (ja laiskuuden…).

Sairastan yleensä yhden flunssan vuodessa. Nyt niitä on ollut 2 parissa kuukaudessa ja toinen vielä sitkeätä lajia. Olenkin miettinyt, että onkohan stressaava elämänvaihe saanut immuunijärjestelmäni matalaksi? En ole lainkaan valveutunut superfoodien, ravintolisien yms. suhteen, mutta olen nyt parin viikon ajan käyttänyt taas tauon jälkeen monivitaamini(pore)tabletteja, omega3 kapseleita ja magneesi-kalkki-D3 vitamiinivalmistetta. Sen lisäksi iso lasillinen tuorepuristettua appelsiinimehua joka aamu. Ei näistä nyt ainakana haittaa ole.
Yritin muuten melkein vuoden syödä Elivon omega3 kapseleita, mutta lopulta heitin jäljelle jääneen puoli purkkia pois. Noin 10 minuttia kapselin ottamisen jälkeen nousi niin vastenmielinen kalanmaksaöljyn maku suuhun, että niiden ottaminen jäi. Kokeilin ennen ruokailua, sen jälkeen, kaukana aterioista mutta tulos aina sama. Muistaakseni niitä olisi pitänyt vielä ottaa 2 kapselia päivässä! Ostin Elivoa, koska se muistaakseni oli halvin omega3 tuote. Nyt on käytössä Saksasta ostettu edullinen omega3 valmiste eikä ole ollut mitään makuongelmia.

Itseasiassa täytyy tunnustaa, etten ole ikinä kokeillut ns. superfoodeja (ulkomaisia sellaisia) goji marjoja, macaa tms. Suoraan sanottuna sana superfood on mielestäni varsin ärsyttävä, vaikka niillä varmaan onkin paljon erittäin positiivisa vaikutuksia. Osa ärsytyksestä johtuu varmaan siitä, että niistä on “vauhkottu” liikaa (olen vähän vastarannankiiski toisissa asioissa…). Mutta jos flunssan rippeet eivät pian katoa täytynee kokeilla olisiko superfoodeista apua?

Asiasta toiseen, Patrik Borgin blogissa oli mielenkiintoinen juttu siitä onko ylipaino kokonaan ihmisen oma syy vai ei. Jos aihe kiinostaa tästä pääset lukemaan jutun.