perjantai 30. joulukuuta 2011

Tervetuloa

Olen Taina 41v. syöppö. Painoni jojoilee normaalipainon rajoissa, mutta suhteeni ruokaan on pahasti vinksallaan ja suuri ahdistuksen aihe minulle. Bloggasin aikaisemmin tavoitteestani painaa 57 kg. Onnistuinkin siinä melkein ja uskoin olevani voiton puolella tässä ahdistavassa suhteessani ruokaan, mutta yksityiselämän vaikeat ajat saivat pahemman luokan addiktin minussa taas esiin ja turvautumaan siihen tuttuun ja turvalliseen turruttajaan: ahmimiseen.
Paino nousi n. 4 kg kolmen kuukauden aikana, liikunnasta tuli vähemmän säännöllistä ja itseinhoni on huipussaan. Ei siis mitään hirveän dramaattista lihomista, mutta vaikutukset itsetunnolleni ja myös fyysiselle ololleni ovat olleet tuhoisat.
Olen tajunnut, että ongelmani eivät ole liikakilot vaan ahmiminen ja epäterve suhde ruokaan.Entiset keinot ongelmani ratkaisemiseksi eivät ole toimineet.  Niinpä nyt luovun laihduttamisesta (tai sen yrittämisestä…)  Olen varma, että jos syön “normalisti” ahmimatta painoni laskee hieman, oloni paranee huimasti ja ennen kaikkea paljon energiaa vapautuu hyödyllisempään käyttöön kuin ahmimisesta ja  muutamasta liikakilosta murehtemiseen. Jos olen täysin rehellinen tavoitteeni on myös noin 3 kilon laihtuminen… Mutta kuten sanottua uskon, että niin tulee käymään syömällä “normaalisti”.
Olen lukenut aiheesta lukemattomia artikkeleita, kirjoja, blogeja jne. Ja näin ensi alkuun ainoa tavoitteeni on “vain”  syödä normaalisti. Minulle “normaali” tarkoittaa n. 2000-2200 kcal/päivässä säännöllisin väliajoin. Siinä lienee ihan tarpeeksi hommaa 3 kk mässäilykauden jälkeen!? Pienin askelin parempaan. Toinen aivan yhtä suuri pieni askel minulle on se, että minun on alettava ilmaisemaan tunteitani ääneen kanssaihmisille eikä padottava niitä sisälleni, jossa ne kasvavat niin käsittelemättömiksi, että ainoa keino niiden hiljentämiseen on ahmiminen.
Tämä tunteiden patoaminen voi olla tutuilleni aikamoinen yllätys, koska moni pitää minua varmasti liiankin suorapuheisena. Valitettavasti ilmaisukykyni katoaa kun kyse on hankalina pitämistäni tunteista.
Kesäkuun lopussa kun olen toivottavasti syönyt NORMAALISTI 6 kk aion kokeilla vaatekaappini kaikki vaatteet ja luopua vihdoin vuosien jälkeen KAIKISTA liian pienistä "sitten taas kun"-vaatteista. Kun yli puolet vaatteista on kokoa liian pieniä se syö aika ikävästi itsetuntoa.

Miksi blogi? Olen miettinyt voiko minulla olla jotain annettavaa mahdollisille lukijoille? Toivon tietysti niin.  Sain vanhan blogini kautta niin paljon apua, uskoa ja iloa lukijoilta, että toivon niin käyvän tulevaisuudessakin. Tarvitsen teidän empaattisia ja fiksuja ajatuksianne. Olen aika heikoilla tällä hetkellä. Mutta pitkästä aikaa uskallan taas toivoa. Tervetuloa seuraamaan matkaani.

Ja tässä alla muutama positiivinen esimerkki : normaalipainoisia upeita naisia (plus size-malli sivustolta…). Ei voi kun ihmetellä minkälaisten sosiaalisten (?) paineiden alla me naiset elämme, kun nämä upeat mallit ovat plus size??