Ensimmäistä kertaa vuosiin en ole juuri kärsinyt talvimasennuksesta. En ole ahminut kuukausiin!!! En ole yrittänyt laihduttaa, mutta paino on pudonnut ja pyörii 55-56 kg paikkeilla. Juokseminen sujuu, vaikka välillä onkin pieniä jalkavaivoja. Pelottaa sanoa tätä, mutta tunnen parantuneeni ahmimisesta. Jos niin nyt voi sanoa? Syön jotain makeaa, yleensä suklaata, joka päivä. Vähän, koska mieli ei tee enempää. Vaikea uskoa tätä todeksi! Noin 25v. jälkeen ensimmäistä kertaa tuntuu, että olen selättänyt ongelmani. Olen ennenkin ollut saman kokoinen kuin nyt, mutta sisälläni eli aina pelko tai oikeastaan varmuus, että se oli vain väliaikaista. Ennemmin tai myöhemmin olisin taas “luovuttanut” ja alkanut ahmia. Ja niinhän siinä aina kävi. Tällä hetkellä oloni on sekä fyysisesti että psyykkisesti niin hyvä, että en usko palaavani ahmimiseen niinäkään hetkinä kun mieluummin turruttaisin tunteeni jollain. Olen vihdoin todella sisäistänyt sen hyödyttömyyden.
Eräänä päivänä pukeutuessani peilin edessä mietin olenko nyt onnellisempi kun olen “ihanne” tai unelmieni painossa. Olen. Mutta en pelkästään siitä syystä, että näytän nyt paremmalta. Tärkeämpää on se, että minulla on nyt NIIN paljon parempi olla kropassani. Kohtelen sitä (ja itseäni siis) paremmin, arvostavammin ja huolehtivammin kuin ennen. Olen löytänyt ne asiat, jotka toimivat minulla.
Blogini on siis tehnyt tehtävänsä ja päättyy tähän. Blogin tuoma vertaistuki on ollut todella suurena apuna. Monilta lukijoilta ja kanssabloggaajilta (joista osa myöskin on tullut “blogitiensä” päähän) olen saanut apuan, lohdutusta ja tärkeätä ajateltavaa. Lämmin kiitos siitä teille kaikille.
Jätän blogini kuitenkin ainakin toistaiseksi paikoilleen. Jos tänne eksyy joku toinen ahmimisesta epätoivoinen ihminen haluan vielä tähän loppuun listata lyhyesti ne asiat, jotka ovat auttaneet minua parantumaan.
1) Itsensä paremmin hyväksyminen. Vuosia inhosin ja halveksin itseäni, koska en pystynyt olemaan sellainen kuin minun mielestäni olisi pitänyt olla. Eli hoikahko ja kontrolloidusti syövä! Elin aina joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa (kun olin ollut laihempi tai kun ankaran ja kieltävän dietin myötä taas laihtuisin). Miten itsensä paremmin hyväksymistä sitten voi edes auttaa? Minä päätin, että olen valmis hyväksymään itseni sen kokoisena kun olen, kunhan vaan pääsen ahmimisesta eroon. Lopetin liian pienten “tavoite” vaatteiden ostamisen. Annoin pois tai myin kirpparilla 95% liian pienistä tai suurista vaatteista. Osa oli käyttämättömiä! Satsasin sopivan kokoisiin mieluisiin vaatteisiin, joista osaa loppujen lopuksi käytin aika vähän aikaa, koska nyt etenkin housut ovat liian isoja. Hyvä investointi silti. Tunsin oloni viehättävämmäksi ja se toi paremmman mielialan, jolla taas oli positiivinen vaikutus itseni hyväksymiseen. Rakas serkkuni on psykologi ja psykoterapeutti ja syvälliset keskustelumme ovat myös olleet erittäin valaisevia ja hyödyllisiä. Tajusin VIHDOIN miten haitallista ja hyödytöntä täydellisyyden tavoittelu on.
2) Liikunta. En ole koskaan ollut urheilullinen. Inhosin koululiikuntaa ja sitä ainaista kilpailuttamista tuloksista. Yrityksen ja erehdyksen kautta löysin minulle mieluisan lajin, juoksun. Aluksi tärkeintä oli kalorien kulutus ja kunnon kohottaminen. Mutta en usko, että ne olisivat pidemmän päälle riittäneet motivoimaan riittävästi. Sopivien, ei liian kunnianhimoisten, tavoitteiden saavuttamisesta sain mahtavan onnistumisen ja onnen tunteen. Mähän pystyn tähän! Huonoina päivinä juokseminen on ollut loistava tapa purkaa raivoa, surua tai ahdistusta. Hyvinä päivinä on ilo pulpunnut ensimmäisestä juoksuaskeleesta lähtien. Ja joka kerta juoksun jälkeen olo on parempi kuin ennen sitä!
3) Säännöllinen ja riittävä syöminen. Kun itseinhoisena yritin laihduttaa aamiaseni oli aina niin kevyt, että jo parin tunnin kuluttua minua heikotti ja teki mieli jotain “hyvää”. Kun aloin syödä runsaamman aamiasen (450-500 kcal) elämäni muuttui! Ei enää klo 10.30 suklaahimoa tai jatkuvaa herkkujen ajattelua. Nykyään syön 3 ateriaa ja 2 pientä välipalaa. Mikään ruoka ei ole kiellettyä, joten järjettömiä mielitekoja ole. Jos lounaalla syön paljon illalla tekee sitten meili syödä kevyemmin. Ennen olisin aina ajatellut, että “no kun olen jo syönyt liikaa, voin hyvin ahmia kaikki kotona olevat herkut ja aloittaa huomenna dieetin…”.
Sinä, joka kärsit ahmimisesta, älä luovuta. Jatka oman tasapainosi etsimistä. Minulla kesti n.25 vuotta löytää omani, mutta lopulta se oli lähempänä kun olisin ikinä uskonut.
Rakkaudella,
Taina
