Riisuttu ruokavalio

Viime sunnuntaina yht’äkkiä päätin, että nyt saa riittää. Nyt HALUAN tehdä asioille jotain.
Minulla on noin 30 housut, joista voin tällä hetkellä käyttää 3!! Vaatekriisi/ulkonäkö motiivi ei kuitenkaan ollut ainoa tai edes ehkä tärkein tälle päätökselle ruokavalion riisumisesta. Minulla on menossa sellainen kausi elämässäni, että on pakko katsoa itseään peilistä (noin kuvainnollisesti) ja totuutta silmiin. Enkä ihan hirveästi pidä siitä mitä olen nähnyt. Eniten minua vaivaa omassa käytöksessäni asioiden siirtäminen, välttely ja tietynlainen saamattomuus. En tavallaan luota itseeni, koska niin monta kertaa olen pettanyt itselleni antamani lupaukset.
Perhe on tämän viikon poissa, joten hetki ei olisi voinut olla oivallisempi muutokselle ja itsetutkiskelulle. Vaikka jo melkein kuukausi sitten täälläkin kuulutin viinistä luopumista, en ollut sitä(kään) saanut aikaiseksi... Nyt on menossa 5. viinitön ja sokeriton päivä. On muuten ollut vaikeampi luopua viinistä kuin sokerista…  Pakko tunnustaa, että suon kyllä itselleni 2 palaa tummaa suklaata päivässä, jos siltä tuntuu. 85% tumma suklaa on niin kitkerän ja suorastaan pahan makuista, että sitä ei yhtään enempää edes halua syödä.

Riisuttuun ruokavalioon kuuluu siis mahdollisimman yksinkertaisesti ja pelkistetysti syöminen. Minulle se tarkoittaa myös melkein samoja ruokia joka päivä. En pidä ruuan laitosta ja vaihtoehtojen miettimisestä, joten ensimmäiset 3 päivää söin joka ilta vihannessosekeittoa ja jauhelihapihvin illalliseksi. Keitto oli aluksi mielestäni aika pahaa, mutta neljäntenä päivänä (keittoa riitti myös karppipizzan seuraksi) se alkoi maistua ihan kohtuulliselta! Olen tehnyt muitakin mielenkiintoisia “löytöjä”. Kun ylimääräinen sokeri on jäänyt pois, on alkanut tehdä mieli hedelmiä!( En siis yleensä syö kovin paljoa hedelmiä.) Ja tämän hetkinen aamiaiseni on aivan mahtavaa herkkua: maustamatonta kreikkalaista jogurttia ja mysliä. AH, illalla nukkumaan mennessä silmissäni kiiluu jo tuo annos! Yksinkertaisuus ei minun tapauksessani tarkoita mitään nälkäkuuria. Kalorit ovat vaihdelleet 1400 ja 1700 välillä. En ole vielä punninnut itseäni, mutta tänään eräs miespuolinen työkaveri kysyi minulta olenko laihtunut! Vastasin, että tuskinpa, johon hän vastasi “varmasti olet!”. Kylläpä sitä muuten syynätään kollegoiden painoa..!
Tänään toissä oli peräti kahdet synttärijuhlinnat ja hirveät määrät herkkuja. Kieltäydyin kaikesta (kahteen kertaan siis) ja söin sen sijaan oman välipalani (pala ruisleipää ja keitetty kananmuna). Uskomatonta!!

Aivan uskomaton määrä energiaa on jäänyt muuhun kun ei ole juuri tarvinnut miettiä syömisiä. Ensimmäisinä iltoina en meinannut saada unta. En tiedä johtuiko se siitä, että aivot käyvät ylikierroksilla vai siitä, että lähes joka iltainen viinilasillinen (tai 2) ei enää väsyttänyt. Nyt viime yöt olen nukkunut suht' hyvin.
Ensi viikolla tämä yksineloni loppuu ja arjesta tulee varmaan hieman haastavampaa. Aion kuitenkin jatkaa tätä riisuttua syömistä yhteensä 4 viikkoa. Hyvältä tuntuu, etenkin henkisesti.  Vielä kun pääsisi tästä KOLMANNESTA flunssasta eroon.

5 km

Sen verran juoksin eilen. Kyllä se taas tästä!
(Otin yskänlääkettä ennen juoksua.)
Perjantaina juoksin työkaverin kiinni matkan päästä. Ei hengästyttänyt. Mukava kuntoilun lieveilmiö. 

Tänään totaalikieltäytyminen sokerista. Usein olen kohtuukäyttäjä, mutta en edes muista koska on ollut edellinen täysin sokeriton päivä. Viime aikoina olen ollut liikakäyttäjä. Ja kyllä on harmittanut. Kotona avattu suklaakeksipakkaus ja avaamattomia muita herkkuja. Tänään ei pienintäkään mielihalua. Tai no, ehkä 30 sekunnin verran. Tyytyväinen olo.

Heikosti, mutta kuitenkin

Flunssalle ei näy loppua. Pieni yskä ja nuha vaivaavat yhä. Tiistain liikunta jäi väliin ja eilenkin melkein. Pidemmän tauon jälkeen säännöllinen liikkuminen on tällä kertaa jotenkin vaikeata. Osittain varmaan johtuu tästä puolikuntoisuudesta. Eilen pääsin lähtemään töistä ajoissa, joten mitään oikeata syytä jäättää sali väliin ei ollut. Olin ajatellut menna pilatekseen, mutta se ei innostanut lainkaan. Niinpä sitten päätin, että juoksen edes vähän (se saa sydämmen sykkimään!) ja teen lyhyen salitreenin. Salitreeni meni ihan ok, mutta juoksusta (kävely/hölkkä yhdistelmästä) puuttui puhti ja puolen tunnin jälkeen oli pakko luovuttaa kun alkoin heikottaa ärsyttävästi.
Vaikka tuo eilinen liikunta ei ollut kovin onnistunutta, olen silti tyytyväinen, että voitin haluttomuuteni (ja laiskuuden…).

Sairastan yleensä yhden flunssan vuodessa. Nyt niitä on ollut 2 parissa kuukaudessa ja toinen vielä sitkeätä lajia. Olenkin miettinyt, että onkohan stressaava elämänvaihe saanut immuunijärjestelmäni matalaksi? En ole lainkaan valveutunut superfoodien, ravintolisien yms. suhteen, mutta olen nyt parin viikon ajan käyttänyt taas tauon jälkeen monivitaamini(pore)tabletteja, omega3 kapseleita ja magneesi-kalkki-D3 vitamiinivalmistetta. Sen lisäksi iso lasillinen tuorepuristettua appelsiinimehua joka aamu. Ei näistä nyt ainakana haittaa ole.
Yritin muuten melkein vuoden syödä Elivon omega3 kapseleita, mutta lopulta heitin jäljelle jääneen puoli purkkia pois. Noin 10 minuttia kapselin ottamisen jälkeen nousi niin vastenmielinen kalanmaksaöljyn maku suuhun, että niiden ottaminen jäi. Kokeilin ennen ruokailua, sen jälkeen, kaukana aterioista mutta tulos aina sama. Muistaakseni niitä olisi pitänyt vielä ottaa 2 kapselia päivässä! Ostin Elivoa, koska se muistaakseni oli halvin omega3 tuote. Nyt on käytössä Saksasta ostettu edullinen omega3 valmiste eikä ole ollut mitään makuongelmia.

Itseasiassa täytyy tunnustaa, etten ole ikinä kokeillut ns. superfoodeja (ulkomaisia sellaisia) goji marjoja, macaa tms. Suoraan sanottuna sana superfood on mielestäni varsin ärsyttävä, vaikka niillä varmaan onkin paljon erittäin positiivisa vaikutuksia. Osa ärsytyksestä johtuu varmaan siitä, että niistä on “vauhkottu” liikaa (olen vähän vastarannankiiski toisissa asioissa…). Mutta jos flunssan rippeet eivät pian katoa täytynee kokeilla olisiko superfoodeista apua?

Asiasta toiseen, Patrik Borgin blogissa oli mielenkiintoinen juttu siitä onko ylipaino kokonaan ihmisen oma syy vai ei. Jos aihe kiinostaa tästä pääset lukemaan jutun.

Pitkästä aikaa… liikuntaa

Ärsyttävän pitkän flunssan ja vieläkin pitempään kestäneen yskän takia en ole päässyt harrastamaan liikuntaa  melkein kuukauteen. En tiedä olenko vähän liiankin varovainen liikunnan aloittamiseen sairastelun jälkeen, mutta nähtyäni ystäväni kärsimyksen flunssan jälkitautina ilmeisesti saamansa sydänlihastulehduksen kanssa, odotan mieluummin vähän liian kauan kuin harrastan liikuntaa puolikuntoisena. Ko. tulehduksesta paraneminen kesti nimittäin todella kauan.

Vaikka kaipasin liikuntaa paljon oli kynnys salille palaamiseen korkea parannuttuani. Ajatus siitä, että joudun aloittamaan nollasta oli lannistava. Kunto on laskenut, mutta ei nyt sentään nollaan. Ja onpahan nyt sitten ainakin hauska nähdä miten se kunto taas nausee!
Lauantaina ja sunnuntaina aloitin rauhallisesti kävely + hölkkä yhdistelmällä, kevyellä spinningillä ja salitreenillä (on muuten penkkipunnerruksesta rintalihakset “hieman” kipeät!).

Liikunta teki hyvää, etenkin pääkopalle. Tämän pakollisen tauon aikana huomasin nimittäin, että olin taas alkanut ajatella itseäni sohvaperunana ja se ei todellakaan tehnyt hyvää psyykelle. Lisäksi kaipasin liikuntaa todella paljon stressin ja paineiden purkamiseen ja ylikierroksilla käyvän mielen nollaamiseen. Liikunta on siihen oivaa terapiaa!
Huomenna taas liikkumaan: jee!

Jos ongelma ei ole nälkä, miksi syöt?

Aina kun ajatukseni alkavat suorastaan pakonomaisesti pyöriä syömisen, sen kontrolloimisen ja kilojen ympärillä tiedän, että on aika rauhoittua hetki ja miettiä mikä se OIKEA ongelma on.
Herkkujen sijaan minä kaipaan ystävää, seuraa, oikeata kanssakäymistä.
Elämässäni on menossa rankka vaihe. Tuntuu, että useinmiten suoritan elämää, en ELÄ.
Minulla on erittäin huono tapa sulkeutua itseeni juuri silloin kuin oikeasti eniten kaipaisin tukea ja ystävän läheisyyttä. Niinpä elämäni on viime kuukausina kaventunut työ-koti-sali (silloin kun en ole kipeä!) linjalle. Toki silloin tällöin näen ystäviäkin, mutta aika useasti miesten ja perheiden mukana ollessa. Mukavaa sekin on, mutta ei silloin ole tilaisuutta purkaa ystävälle sydäntä naisten kesken.
Ehkä minulla on jossain taustalla myös yksin pärjäämisen-“pakko” ja pieni pelko, että ystävät eivät jaksa minua jos en ole 100% energinen ja positiivinen. Tiedän, että niin ei ole, mutta joku osa minusta ei ilmeisesti ole siitä silti täysin vakuuttunut.
Heti kun annoin näiden tunteiden tulla, huomioni luonnollisesti siirtyi syömisahdistuksista näihin oikeisiin tunteisiin ja sillä samalla hetkellä tunsin rauhaa. Ei minun tarvitse syödä kaikkia maailman herkkuja, eivät ne kykene täyttämään tyhjiötä sisälläni. Tästä seuraa, että se hirveä tunne etten kykene hillitsemään ahmimista IKINÄ, vaan olen tuomittu tähän painajaiseen loppuelämäksi hävisi. En siis ole pakotettu taistelemaan itseäni vastaan.

Synkkinä hetkinä olen yhä edelleen aivan kamalan inhottava itseäni kohtaan. Tiedän, että tämä on älytöntä, etenkin aikuiselle ihmiselle, mutta tietäisittepä kuinka usein en haluaisi mennä esim. tiettyihin juhliin, koska ajattelen olevani muita huonompi, vain siksi, että en mahdu siihen 3 vuotta vanhaan koko 36 pikkumustaan! Tai jos mahdunkin niin maha pömpöttää niin hirveällä tavalla, että tuntisin oloni epämukavaksi. Päässäni ne laihat naiset tietysti arvostelevat minut surkeaksi luuseriksi, koska en kykene pitämään itseäni kurissa. Useinmiten juhlissa onkin sitten tietysti mukavaa enkä voi kun ihmetellä mistä olin valmis luopumaan perfektionismin takia.
Mielestäni on todella surullista, että silloin kun en ole sen kokoinen kun minun mielestäni kuuluisi olla, ajattelen itsestäni näin. Miksi, koska en ketään muuta ihmistä arvostele tuolla tavalla???
Onko liian suuri osasta identiteettiäni rakentunut ulkonäön varaan? Ja sen myötä arvoni ihmisenä on minun päässäni niin riippuvainen painosta? Todettakoon, että äitini kertoi minulle usein lapsena miten vieraat ihmiset ihastelivat “söpöyttäni”. Tiedän, että vanhemmilleni laihuus on tärkeä asia. Olen itse saanut suurimman osan elämästäni positiivista palautetta ulkonäöstäni, vaikka ei se kovin usein olekkaan päässyt perille aivoihini:).
Saatuani kosketuksen oikeisiin tarpeisiini heräsi minussa onneksi kapina (joka toivottavasti jatkuu kauan). En anna negatiiviselle kriitikolle sisälläni enää valtaa halventaa minua ihmisenä muutaman kilon tähden. Minä olen arvokas, vaikka en ole täydellinen. Ansaitsen tulla kohdelluksi hyvin ja terveellinen ruoka, liikunta ja elämästä nauttiminen kuuluvat siihen oleellisina osina.
Kunpa muistaisin pysähtyä heti kun syömis/vartaloahdistus seuraavalla kerralla iskee täydellä voimalla. Se on aina merkki siitä, että alla on tärkeämpiä issues. Ja niihin paneutuminen ratkaisee myös syömis/vartaloahdistuksia. Toisinpäin asiat eivät toimi.

                                         Miten älyttömiä vaatimuksia itsellemme asetammekaan...

Jo alkaa olla neuroottista…

Olen ollut  2 viikkoa kipeänä ja sairaslomalla. Huomenna palaan töihin, vaikka en ole vieläkään kokonaan terve. Kova yskä vaivaa yhä edelleen.
Suurin osa sairaslomaa on mennyt sumussa todellakin VAIN sairastaessa, mutta nyt viime päivinä kun olen ollut hieman paremmassa kunnossa on pitkästyminen ja kaikki neuroosit iskeneet päälle kunnolla. Johonkin se hitaasti palaava energia on kai purettava kun ei liikkumaankaan pääse?
Pari päivää sitten tein inventaarion vaatekaappieni sisällöstä. Excel taulukolle… (how neurotic is that??)
Kuten sanottua olen jo vuosia seilannut kahden koon välillä, joten kun en siihen mieluisempaan (pienempään) kokoon mahdu, pakkaan suurimman osan niistä vaatteista pois silmistä ja niin moni vaate sitten jää ikään kuin unholaan. No nyt kun minulla on ollut aikaa, olen järjestellyt kaappeja. Aika montaa ihanaa juttua oli melkein unohtunut. Osaa liian pienistä vaatteista kokeilin ja kuvasin niistä pursuavat mahat, jenkat yms. (olenko kertonut, että minulla on taipumusta masokismiin?)
5 kk kuluttua tuomion päivä: kaikki sopimattomat vaatteet saavat lähteä. Saa nähdä miten käy?

Liikuntaan on ihan hirveä himo! Valitettavasti hikiliikunta ei vielä liene mahdollista ainakaan tällä viikolla, mutta ehkä jotain rauhallisempaa lajia, esim. pilatesta, voisi kokeilla loppuviikosta?

Syöminen on ollut suhteellisen kohtuullista suurimman osan ajasta, mutta tämä viime päivien neuroottinen energia ja turhautuminen on osittain purettu napostelemalla. Ei mitään ahmimista, mutta liikaa herkuttelua on tullut harrastettua. Mistä tietenkin on seurannut niitä erittäin haitallisia perfektionismi ajatuksia ruuan suhteen. Toisina päivinä olen vain niin väsynyt tähän ikuiseen kamppailuun pääni sisällä. Tajuan varsin selvästi, että kyse ei oikeasti ole vain kiloista, vaan koko elämänasenteesta. Epätoivon hetkien jälkeen saan taas kiinni tavoitteestani: tasapainosta ja itseni hyväksymisestä. Ja vaikka polku on kuinka kivinen toivon löytäväni perille, tai edes lähelle, ennen pitkää.

Roni kirjoitti teemasta aika osuvasti. Jos kiinnostaa, tässä linkki.

Löysin myös positiivista body imagea edesauttavan hollantilaisen muotiblogin. Sinne pääset tästä.