perjantai 30. joulukuuta 2011

Tervetuloa

Olen Taina 41v. syöppö. Painoni jojoilee normaalipainon rajoissa, mutta suhteeni ruokaan on pahasti vinksallaan ja suuri ahdistuksen aihe minulle. Bloggasin aikaisemmin tavoitteestani painaa 57 kg. Onnistuinkin siinä melkein ja uskoin olevani voiton puolella tässä ahdistavassa suhteessani ruokaan, mutta yksityiselämän vaikeat ajat saivat pahemman luokan addiktin minussa taas esiin ja turvautumaan siihen tuttuun ja turvalliseen turruttajaan: ahmimiseen.
Paino nousi n. 4 kg kolmen kuukauden aikana, liikunnasta tuli vähemmän säännöllistä ja itseinhoni on huipussaan. Ei siis mitään hirveän dramaattista lihomista, mutta vaikutukset itsetunnolleni ja myös fyysiselle ololleni ovat olleet tuhoisat.
Olen tajunnut, että ongelmani eivät ole liikakilot vaan ahmiminen ja epäterve suhde ruokaan.Entiset keinot ongelmani ratkaisemiseksi eivät ole toimineet.  Niinpä nyt luovun laihduttamisesta (tai sen yrittämisestä…)  Olen varma, että jos syön “normalisti” ahmimatta painoni laskee hieman, oloni paranee huimasti ja ennen kaikkea paljon energiaa vapautuu hyödyllisempään käyttöön kuin ahmimisesta ja  muutamasta liikakilosta murehtemiseen. Jos olen täysin rehellinen tavoitteeni on myös noin 3 kilon laihtuminen… Mutta kuten sanottua uskon, että niin tulee käymään syömällä “normaalisti”.
Olen lukenut aiheesta lukemattomia artikkeleita, kirjoja, blogeja jne. Ja näin ensi alkuun ainoa tavoitteeni on “vain”  syödä normaalisti. Minulle “normaali” tarkoittaa n. 2000-2200 kcal/päivässä säännöllisin väliajoin. Siinä lienee ihan tarpeeksi hommaa 3 kk mässäilykauden jälkeen!? Pienin askelin parempaan. Toinen aivan yhtä suuri pieni askel minulle on se, että minun on alettava ilmaisemaan tunteitani ääneen kanssaihmisille eikä padottava niitä sisälleni, jossa ne kasvavat niin käsittelemättömiksi, että ainoa keino niiden hiljentämiseen on ahmiminen.
Tämä tunteiden patoaminen voi olla tutuilleni aikamoinen yllätys, koska moni pitää minua varmasti liiankin suorapuheisena. Valitettavasti ilmaisukykyni katoaa kun kyse on hankalina pitämistäni tunteista.
Kesäkuun lopussa kun olen toivottavasti syönyt NORMAALISTI 6 kk aion kokeilla vaatekaappini kaikki vaatteet ja luopua vihdoin vuosien jälkeen KAIKISTA liian pienistä "sitten taas kun"-vaatteista. Kun yli puolet vaatteista on kokoa liian pieniä se syö aika ikävästi itsetuntoa.

Miksi blogi? Olen miettinyt voiko minulla olla jotain annettavaa mahdollisille lukijoille? Toivon tietysti niin.  Sain vanhan blogini kautta niin paljon apua, uskoa ja iloa lukijoilta, että toivon niin käyvän tulevaisuudessakin. Tarvitsen teidän empaattisia ja fiksuja ajatuksianne. Olen aika heikoilla tällä hetkellä. Mutta pitkästä aikaa uskallan taas toivoa. Tervetuloa seuraamaan matkaani.

Ja tässä alla muutama positiivinen esimerkki : normaalipainoisia upeita naisia (plus size-malli sivustolta…). Ei voi kun ihmetellä minkälaisten sosiaalisten (?) paineiden alla me naiset elämme, kun nämä upeat mallit ovat plus size??




8 kommenttia:

  1. Mukana ollaan, taas :D
    Luulen,että tuo voi olla hyvä ratkaisu, alkaa ehkä painokin pudota sinulta, jos onnistut löytämään sen rennon ratkaisun. koska varmasti kroppaan vaikuttaa sekin, että aina stressaa ruoastaan jne.
    Toivottavasti selätät sen ahmimis- ja muun ruokapeikon, tiedän itse omasta kokemuksesta,miten vaikeaa sen kanssa on taistella.

    VastaaPoista
  2. Omalta kohdaltani voin sanoa, että en olisi tänään tässä ilman kaikkia teitä ihania blogisisaria. Niin paljon jaettuja asioita: onnistumisia, suruja ja viisautta! Mukavaa, että olet takaisin!

    Ja niin samaa mieltä tuosta plus size-asiasta! Upeita naisia!

    Voimia! Rohkeutta! Rakkautta!

    VastaaPoista
  3. Rentoa ja hyvää mieltä täältäkin toivotellaan! :)

    VastaaPoista
  4. Hei te ihanat naiset! Kiitos kannustuksesta! Erinomaista vuotta 2012 teille kaikille!

    VastaaPoista
  5. Pinkkis ilmoittautuu uuteen osoitteeseen :)

    Ei ole helppoa irrottautua vanhoista tavoista, mutta se ei todellakaan ole mahdotonta. Paljon tsemppiä, olet ihana juuri tuollaisena! Katsopa videoklipit sivuiltani, saivat ainakin meitsin taas ajattelemaan tätä järjetöntä maailmaa ja näitä vaatimuksia, joita enimmäkseen itse itsellemme asetamme.

    VastaaPoista
  6. Moi Pinkkis ja kiitos ihanasta viestistä!
    Olen katsonut ne klipit ja ovat täynnä asiaa, joka meidän kaikkien tulisi tiedostaa välttääksemme edes osan epärealistisista ulkonäköpaineista.

    VastaaPoista
  7. Ulkonakopaineet ovat jarkyttavat...Kolmen tyton aitina jatkuvasti lisaantyva paine huolettaa. Tykkaan itse seurata muotia ja pukea itseni ja tyttoni natisti, mutta ihmisella taytyy olla myos muuta sisaltoa paan sisalla.

    VastaaPoista
  8. Totta. Ja tuntuu, että tyttöjen (etenkin) ulkonäköpaineet alkavat aina vaan nuorempina. Ja pahinta se on silloin kun se tulee omalta äidiltä kuten eräässä tuttavaperheessäni, jossa äiti nimittelee kaunista ja täysin normaalipainoista 8v. tytärtään läskiksi ja vahtii tyttärensä syömisiä hysteerisenä. Ulkopuolisenakin se tuntuu ihan hirveältä, voin vain kuvitella miten lapsi sen kokee.

    VastaaPoista