tiistai 8. toukokuuta 2012

Jäsenenä taas

kuntosalilla siis. Eli säännöllisen liikunnan pariin on palattu. Viikonloppuna rauhallinen 45 min. juoksu ja samanpituinen spinning. Hyvältä tuntui. Vähän oli juostessa sykkeet normaalia korkeammalla, mutta johtui varmaan melkein kuukauden tauosta. Aion jatkaa toistaiseksi vain harrastamalla niitä lajeja, jotka minua innostavat. Salitreeni ei huvita, joten ainakaan heti en aio sillä itseäni “kiusata”, allien uhallakin!

Tämän liikuntatauon aikana on ollut todella helppo syödä hyvin ja juuri sopivasti. Mielessäni jostain syystä assosioin liikuntatauon ja kohtuullisen syömisen yhteen syy-seurauksena, joten sisälläni on pieni pelko, että mitäs nyt kun alan taas liikkumaan enemmän? Rationaalisesti ajattelen ja tiedän, että ei ole mitään syytä miksei sama ihana kohtuullinen syöminen jatkuisi yhä edelleen. Mutta jostain syystä joku osa minusta on huolissaan, että mitä jos liikunta saa minulle aikaan valtavan ruokahalun? Tai vielä pahempaa: ruokahimoja?

Onneksi rationaalinen osani on tällä hetkellä vallassa ja yrittää rauhoittaa pelkäävää kaveriaan.
Uskomattoman paljon tunteita, pelkoja, ahdistuksia, epäilyä ja huolia syömiseen kyllä liittyy näin “kypsässäkin” iässä. Eteenpäin mennään kuitenkin.

Kävin vaa-alla aamulla. – 100 g viime viikosta. Rehellisesti sanottuna olisin toivonut, että paino olisi pudonnut ½ kg, mutta tuo pieni pettymys meni onneksi melkein heti ohi. Olen syönyt hyvin ja sopivasti ja se on tärkeämpää kuin laihtuminen.
Olen miettinyt mikä olisi paras punnitustahti? En halua olla vaaka/paino obsessed, mutta haluan kuitenkin suht’ säännöllisesti tietää missä mennään. Viime aikoina olen punninnut itseni n. kerran viikossa ja se tuntuu aika hyvältä. Välillä kuitenkin leikettilen ajatuksella, että punnitsisin itseni hieman harvemmin, esim. joka toinen viikko. Keskittyisin mahdollisimman paljon hyvään oloon enkä mihinkään numeroon. Kuulette sitten kun seuraavan kerran vaa-alle hyppään!



10 kommenttia:

  1. Ma olen itsestani huomannut etta salijasenyys lisaa mulla liikuntaa, siis kaikkea liikuntaa, myos sen koti-juoksumaton kayttoa. Se on ihme juttu.. hankin juoksumaton jokunen vuosi sitten salijasenyyden korvaamiseksi, mutta kaytan sita enemman silloin kun minulla on myos jasenyys. Ja liikunnasta ja syomisesta, luin juuri hiljattain siita kuinka liikkuminen auttaa tekemaan parempia valintoja ravinnon suhteen. Eli toivottavasti sulla jatkuu hyva ja tasapainoinen syominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli teit juuri sen mitä itsekkin mietin: juoksumatto korvaamaan salijäsenyyden! Jännä juttu, että jäsenenä käytät myös koti-mattoa enemmän, mutta uskon itse asiassa, että mulle kävisi juuri samalla tavalla.
      Toivotaan, että liikunnasta on apua myös järkevään syömiseen. Ehkä pelkoni johtui siitä, että kun olen teini-ikäisestä "taistellut" syömisten kanssa, en sisimmässäni vielä(kään) oikein luota, että tää muutos olisi todella kestävä.

      Poista
  2. Hei vaan! Kiva kuulla sun kuulumisia. Mä olen miettinyt tuota vaakatiheyttä ja totesin että 2 viikkoa voisi olla sopiva. - Mäkin uskon että liikunta tekee syömisille lopulta hyvää. Rauhallista mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iloinen! 2 viikkoa voisi tosiaan meidän tapauksissa olla fiksu ja riittävä vaakatiheys.
      Joskus pahimpina ahmimiskausina olen (masokistina?) punninnut itseni joka päivä, mutta onneksi en ole pitkään aikaan enää tuntenut tarvetta siihen.

      Poista
  3. Tuleeko Taina sulle himoja siis nimenomaan makeaan ja hiilareihin treenin jälkeen/seuraavana päivänä? Kärsin nimittäin itse samasta, mutta en enää ja yleensä makeanhimo treenin jälkeen kertoo kromin puutteesta ja noilla juomilla omat tasapainot löytyi ja nytkin esim. viime lauantaina ostettu karkkipussi edelleen kaapissa eikä edes tee mieli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menen aika usein suoraan töistä salille ja silloin kotiin tullessa hirveä nälkä, joten olen yleensä sitten syönyt ennen varsinaista ruokaa kaikkea nopeasti saatavaa (leipää, juustoa, keksejä... yms.) ja se tavallaan aiheuttaa "hallitsemattomuuden" tunteita.
      Viime aikoina olen onneksi vähän viisastunut ja nyt jos nälkä on tosi kova, syön ennen varsinaista ateriaa ison kulhon salaattia (+salaattikastiketta, olen vähän kyllästynyt oliiviöljy/balsamiviinietikka yhdistelmään) tai sitten vihanneksia dippikastikkeella. On muuten ollut tosi toimiva ratkaisu. Vaatii vain hitusen enemmän viitseliäisyyttä kuin huonommat valinnat!
      Ehkä mun perimmäinen pelko kuitenkin on toi mistä NYC Fashionistalle sanoin.
      Tosi kiva kuulla, että sulla on ne juomat auttaneet makeanhimoon.

      Poista
  4. Totta, hyvä syöminen ja tyytyväisyys syömisiinsä on tärkeämpää kuin iso miinustus. Pitemmällä aikavälillä onnistuneet ruokailut kyllä palkitsevat myös vaakalukemilla.

    Hienoa, että liikunta on taas säännöllistynyt! Itselläni liikkuminen kyllä nostaa ruokahalua ja koenkin, että tällä hetkellä poden kroonista nälkää :) En osaa olla kovin huolestunut juuri nyt siitä (vaikka ehkä välillä pitäisikin), sillä osaan erottaa oikean nälän mielihalunälästä. Rehelliseen nälkäänsä kestää kyllä syödä, kun säännöllisesti liikkuu. Ja pitääkin syödä! Näin pysyy mielihalusyömiset paremmin hallinnassa, kun on oikealla ruoalla nälkäänsä sammutellut :)

    Punnitsemistarve on varmasti yksilöllistä. Itse olen käynyt usein vaa'alla, mutta pitänyt merkittävänä (!) punnituksena maanantaipunnituksia. Nyt aion pidentää kuukausipunnituksiin. Välillä toki käyn suuntaa katsomassa, mutta ihmettelen sitä tästä lähtien ihan itsekseen. Kokeilen myös enemmän luottaa omiin tuntemuksiini ja kehoni viestintään kuin vaakalukeman merkitykseen.

    Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen viime päivinä todella kiinnittvnyt huomiota siihen miten paljon oikea KUNNOLLINEN syöminen auttaa mielihalu syömiseen. Miksen tajunnut tätä vuosia sitten kun aloitin aina tiukat "kuurit" vain sortuakseni makean mässäilyyn viimeistään parin päivän päästä?? Toki parempi myöhään kun ei milloinkaan.

      Jokaisen tulee vaan löytää itselleen sopiva punnitustiheys. Kävin muuten tänään... -300 g. Oikein mukava tulos näin oikeata syömistä opetellessa.

      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  5. Mä käyn kans yleensä liikkumassa heti töiden jälkeen ja mulla on auttanut siihen sudennälkään kaks juttua: oon yrittänyt ottaa maitorahkaa tms. hyvin nälkää pitävää iltapäivän välipalaks ja sit hankkinu palautusjuomaa, mikä tekee kans hieman täydemmän + jaksavamman olon siihen asti kun pääsee ruoan ääreen.

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkeistä! Täytyy kokeilla kumpaakin. En ole muuten ikinä kokeillut palautusjuomaa... Jotenkin olen aina hieman epäillyt niiden tarpeellisuutta, mikä luultavasti johtuu siitä etten ole koskaan perehtynyt aiheeseen. Täytyykin heti googlata!

    VastaaPoista