keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kriittisen rajan alla

Tänään aamulla painoni oli 59.9. Ensimmäistä kertaa sitten alkusyksyn. Olen siis päässyt eroon syksyn ja talven aikana keräämistäni todellä ärsyttävistä n. 4 kilosta. Ilman diettiä ja suurempia uhrauksia. Olo on tyytyväinen ja onnellinen.
Tiesin, että näin tässä kävisi, jos pystyisin syömään normalisti ahmimatta.
60 kg on minulle se raja, jonka yli en enää haluaisi mennä. Sen jälkeen vaatteet alkavat kiristämään ja psykologisesti se on “oman tuntuisen” painon yläraja minulle.

Minulla ei ole mitään tiettyä painotavoitetta. Ennemminkin hyvänolon tavoite. Siihen kuuluu säännöllisen liikunnan aloittaminen nyt noin 3 viikon tauon jälkeen ja samalla tavalla syöminen. Eli sopivasti kaikkea, myös päivittäisiä pieniä herkkuja. Tavoitteena on myös mahtua ainakin suurimpaan osaan entisistä kesävaatteista. Uskon, että niin käy suhteellisen pian. Viime kesänä en painanut kuin ehkä kilon vähemmän kuin nyt, mutta olin käynyt ahkerammin salilla ja siksi kiinteämpi. Mutta, tässä vaiheessa, juuri alle kriittisen 60 kg painon saavutettuani, olen niin usein sitten luonut itselleni hirveitä paineita ja odotuksia tietynlaisesta “täydellisyydestä”, ja kun en ole siihen pystynyt, olen alkanut ahmia ja sabotoida jo saavuttamaani tulosta, josta minun olisikin pitänyt olla tyytyväinen. Toivon, että niin ei käy tällä kertaa.
Minusta tuntuu, että nyt en tavoittele mitään “lähes täydellistä” vartaloa/ulkonäköä/olotilaa tai jotain tiettyä painoa, joten vaikka en enää laihtuisi graamaakaan aion olla tyytyväinen vain sen takia, että asenteeni syömiseen on muuttunut todella paljon terveemmäksi.
Tulen toivottamasti iloitsemaan tämän kesän “bikinibody”stani paljon enemmän kuin monena muuna vuonna, vaikka on selluliittiä, vähän mahaa eikä kasivarretkaan ole kuin Madonnalla. Olen tehnyt oloni eteen hyviä tekoja rennosti ja nauttimalla. Ja ennen kaikkea puhun itselleni nykyään paljon ystävällisemmin ja kannustavammin. Eikö siitä jo tulisi olla itselleen kiitollinen?



En karppaa, mutta nykyään syön enemmän proteiinia ja vähemmän pastaa ja vaaleata leipää. Lounaaksi teen välillä ruisleivästä eväät ja silloin täällöin syön jonkin verran riisiä, perunoita ja pastaakin. Keksien mussuttamisesta olen luopunut (olikin aika iso pahe minulle, etenkin chocolate cookies…). Mutta kaikkein suurimmista herkuistani suklaasta, jätskistä ja viinistä en ole tyystin luopunut. Annokset ovat vaan paljon entistä pienemmät. Tällä ruokavaliolla mieliteot ovat pysyneet todella hyvin kurissa, energiaa on ollut enemmän kuin ennen ja paino siis pudonnut hitaasti ja varmasti.

Myös henkisesti olen voinut paremmin. Osittain ulkoiset asiat ovat olleet “suotuisat”, osittain olen myös itse vaikuttanut olotilaani. Esim. kun silloin tällöin tunnen tietynlaista ahdistusta eräistä avoinna olevista asioista (ja niihin liittyvistä tekemättömistä päätöksistä) en ole tapani mukaan rauhoittanut itseäni herkuilla. Olen ystävällisesti muistuttanut itseäni siitä, että syöminen tuo vain hetkellisen tauon ahdistukseen/huolestumiseen, mutta sen jälkeen harmittaa kahta pahemmin. Usein olen saanut sitten tuon ikävän olon menemään ohi vain kestämällä sitä jonkin aikaa tai keksimällä itselleni jotain mukavampaa tekemistä ja olo on rauhoittunut.

Aina välillä herää pieni pelko siitä, että mitä sitten kun joskus saatan sortua entiseen mässäilyyn? Toivon pystyväni antamaan sen itselleni heti anteeksi ja miettimällä jo seuraavalla aterialla miten päästä mahdollisimman nopeasti taas normaaliin syömiseen. Ilman syyllistämistä ja itseinhoa. Kompasteluhan kuuluu normaaliin elämään!

Liityin siis taas entiselle salilleni jäseneksi. Sain lopulta sieltä sen verran hyvän tarjouksen, että kannatti jatkaa pienistä empimisistä huolimatta. Tästä lähtien yritän päästä eroon “pakko liikkua kun maksaa kallista kuukausimaksua”-asenteesta. Aion käydä salilla juuri sen verran kun mieleni tekee. Olen ryhdistäytynyt moneen muuhun asiaan tuhlaamisessa, niin että jos salikorttia tulee toisina viikkoina käytettyä vain vaikka kerran ei siitä kannata itseään syyllistää.

Olen utelias näkemään mitä toukokuu tuo tullessaan. Yhä kasvavaa tasapainoa toivottavasti. Energistä ja aurinkoista toukokuuta meille kaikille!

7 kommenttia:

  1. Kuin myös Taina, kuulostaa aivan mahtavalta! Paljon tsemppiä ja muista, että vaikka sortuisit joku päivä mässäämään, jätä se päivä taaksesi ja siirry seuraavaan. Ei meistä kukaan toimi kuin juna, tulee huonoja ja hyviä päiviä, mutta tärkeintä on, ettei kaatunutta maitoa jää sen suuremmin itkemään.

    VastaaPoista
  2. Voi että on ihana lukea tämmöistä! Tänään on ollut monia iloisia uutisia blogosfäärissä... Tämä on rohkaiseva kuvaus siitä mitä se itsen hyvä kohteleminen on ja kuinka palkitsevaa se voi olla. Onnea ja lämmin kiitos kanssakulkemisesta, Taina!

    VastaaPoista
  3. Pinkkis ja Iloinen, kiitos teille kauniista, kannustavista kommenteista. Vertaistuki on ehdottoman parasta!
    Rakentavalla tiellä pysymisen kannalta on tärkeätä, ainakin minulle, oppia suhtautumaan rennommin huonoihin päiviin. Siinä riittänee haastetta vähäksi aikaa?!

    VastaaPoista
  4. Tätä tekstiä oli kiva lukea, hyviä ajatuksia! Tsemppiä matkaan paljon, ja niinkuin Pinkkis, sanon, että jos huonoja päiviä tulee, niin älä niistä masennu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Brego, ihana kuulla, että tykkäsit kirjoituksestani!
      Välillä tuntuu, että jauhan aina samoja asioita...kovapäinen kun olen...!

      Poista
  5. Kuulostaa ihanan tasapainoiselta! Lämmin onnitteluhali <3

    Me jokainen kompastelemme ja sen kuuluukin mennä niin. Pitää muistaa olla riittävän armollinen itselleen, jotta itseinho ei saisi valtaa eikä rankaisumentaliteetti minkäänlaista jalan sijaa.

    Onnellisia, hyvämielisiä kevätpäiviä ja tsemppiä haasteisiin! Tasapainoinen olotila lisääntyköön auringonpaisteen myötä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaneli, itselläni kevät, aurinko ja lämpö vaikuttavat mielialaan todella paljon ja olen kuin eri ihminen. Talvet ovat minulle aina vaikeita ja joka alkusyksy mietin, mitä voisin tehdä eri tavalla, että synkkyys ei iskisi niin kuin aikaisempina vuosina. Vielä ei ole löytynyt toimivaa reseptiä, joten ehkä olo helpottuisi hyväksymällä talvisen passiivisuuden ja tietynlaisen erakkoitumisen?! Mutta nyt seuraavat kuukaudet voi onneksi nauttia ja mieluusti talvea etukäteen murehtimatta!

      Poista