lauantai 26. toukokuuta 2012

Voi itku…

Olin lyhyellä lomalla rakkaan serkkuni luona keski-Euroopassa. Loman ensimmäisenä päivänä leikkiessäni serkkuni hurmaavan koiran kanssa onnistuin kompastumaan aika erikoisella tavalla taittaen toisen polveni ikävällä kulmalla väärään suuntaan. Polvessa tuntui naksahdus ja näin tähtiä. Koska minulla on jo toisessa polvessa nivelsidevamma halusin heti magneettikuvaukseen (ikävät muistot tuosta vammasta…). Yksityisesti, seuraavana päivänä = 80 euroa. Taitaa olla vähän eri hinnat kuin Suomessa?! Hyvä uutinen on se, että nivelsiteet ovat kunnossa, mutta jotain vikaa polvessa on. Emme edes internetin avulla onnistuneet kääntämään selkokielelle diagnoosia. Kävi ilmi ainoastaan, että vierailu ortopedille on tarpeellinen.
KYLLÄ HARMITTAA. Viikko “onnettomuuden” jälkeen polvi on vieläkin kipeä, etenkin taivuttaessa ja tuntuu “epävarmalta”. Siltä, että yksikin väärä liike saa sen pois sijoiltaan. Joten juoksu, spinning ja kaikki muu suosikki hikiliikunta on toistaiseksi pois kuvioista. Käveleminenkin on hieman hidasta ja vaivalloista. No pahemminkin olisi voinut käydä. Maanantaina varaan ajan ortopediltä, joten kai se tästä???



7 kommenttia:

  1. Voi kurjuus! :( toivottavasti vaivan laatu selviää!

    VastaaPoista
  2. sympatiaa... hyvä tosiaan ettei käynyt pahemmin mutta kurjaa tuokin on. Toivon että jaksat lepuutella rauhassa ja löydät jotain sellaista joka pitää mielen korkealla vaikka harmittaisikin.

    VastaaPoista
  3. Apua! Voin ymmärtää! Sekä magneetin että säikähdyksesi, mutta onneksi kävelet ja onneksi on ortopedit! Kyllä se kuntoon saadaan. Harmittavan paljon nyt "liikkeellä" näitä polvi/jalkavaivoja - onko se sitten niin, että urheilija ei tervettä päivää nää... Kohta kuitenkin saat vastauksia polvea koskien ja toivottavasti toipuminen alkaa - pian!

    Voimia! Onneksi on sentään ihana kesä!

    VastaaPoista
  4. Oijoi, tosi ikävä juttu. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin että pystyt kuitenkin kävelemään. Omaan polvilumpiot, jotka saa kädellä väännettyä sijoiltaan joten tuttuja juttuja, joskin äärimmäisen paskamaisia. Nyt vaan varovasti eteenpäin, kyllä se sieltä!

    VastaaPoista
  5. Voi itku. :( Harmittaa todella paljon puolestasi, ja uskot varmaan, kun sanon että tiedän, miltä sinusta tuntuu. Pikaista toipumista polvelle. Toivottavasti sieltä ei mennyt mitään pahasti rikki.

    VastaaPoista
  6. Voihan itku, todellakin! :(

    Voimia ja malttia, polven toipumista ehjäksi taas! Tuokoon kesäaurinko valoa mieleesi.

    VastaaPoista
  7. Brego,Iloinen,TM,Pinkkis,Quantina ja Kaneli: Kiitos teille kaikille ihanan empaattisista kommenteistanne. Niitä oli todella mukava lukea.
    Ortopedi aika varattu, mutta se on vasta parin viikon kuluttua (halusin eräälle tietylle, jota minulle oli suositeltu). Polvi on vähän parempi, mutta esim. kunnolla taittaminen sattuu vielä aikalailla. Kävely sentään onnistuu jo paremmin. Kai se tästä. Ja onneksi on sentään kesä!!

    VastaaPoista