keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Things are pretty good

Viimeisestä postauksesta on pari kuukautta. Tämä postaus on ollut mielessä jo pitkän aikaa... Elämä on ollut enimmäkseen mukavaa. Ja aika tasapainoista.
Ensimmäistä kertaa vuosiin en ole juuri kärsinyt talvimasennuksesta. En ole ahminut kuukausiin!!! En ole yrittänyt laihduttaa, mutta paino on pudonnut ja pyörii 55-56 kg paikkeilla. Juokseminen sujuu, vaikka välillä onkin pieniä jalkavaivoja. Pelottaa sanoa tätä, mutta tunnen parantuneeni ahmimisesta.  Jos niin nyt voi sanoa? Syön jotain makeaa, yleensä suklaata, joka päivä. Vähän, koska mieli ei tee enempää. Vaikea uskoa tätä todeksi! Noin 25v. jälkeen ensimmäistä kertaa tuntuu, että olen selättänyt ongelmani. Olen ennenkin ollut saman kokoinen kuin nyt, mutta sisälläni eli aina pelko tai oikeastaan varmuus, että se oli vain väliaikaista. Ennemmin tai myöhemmin olisin taas “luovuttanut” ja alkanut ahmia. Ja niinhän siinä aina kävi.  Tällä hetkellä oloni on sekä fyysisesti että psyykkisesti niin hyvä, että en usko palaavani ahmimiseen niinäkään hetkinä kun mieluummin turruttaisin tunteeni jollain. Olen vihdoin todella sisäistänyt sen hyödyttömyyden.
Eräänä päivänä pukeutuessani peilin edessä mietin olenko nyt onnellisempi kun olen “ihanne” tai unelmieni painossa. Olen. Mutta en pelkästään siitä syystä, että näytän nyt paremmalta. Tärkeämpää on se, että minulla on nyt NIIN paljon parempi olla kropassani. Kohtelen sitä (ja itseäni siis) paremmin, arvostavammin ja huolehtivammin kuin ennen. Olen löytänyt ne asiat, jotka toimivat minulla.
Blogini on siis tehnyt tehtävänsä ja päättyy tähän.  Blogin tuoma vertaistuki on ollut todella suurena apuna. Monilta lukijoilta ja kanssabloggaajilta (joista osa myöskin on tullut “blogitiensä” päähän) olen saanut apuan, lohdutusta ja tärkeätä ajateltavaa. Lämmin kiitos siitä teille kaikille.
Jätän blogini kuitenkin ainakin toistaiseksi paikoilleen. Jos tänne eksyy joku toinen ahmimisesta epätoivoinen ihminen haluan  vielä tähän loppuun listata lyhyesti ne asiat, jotka  ovat auttaneet minua parantumaan.

1) Itsensä paremmin hyväksyminen. Vuosia inhosin  ja halveksin itseäni, koska en pystynyt olemaan sellainen kuin minun mielestäni olisi pitänyt olla. Eli hoikahko ja kontrolloidusti syövä! Elin aina joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa (kun olin ollut laihempi tai kun ankaran ja kieltävän dietin myötä taas laihtuisin). Miten itsensä paremmin hyväksymistä sitten voi edes auttaa? Minä päätin, että olen valmis hyväksymään itseni sen kokoisena kun olen, kunhan vaan pääsen ahmimisesta eroon. Lopetin liian pienten “tavoite” vaatteiden ostamisen.  Annoin pois tai myin kirpparilla 95% liian pienistä tai suurista vaatteista. Osa oli käyttämättömiä!  Satsasin sopivan kokoisiin mieluisiin vaatteisiin, joista osaa loppujen lopuksi käytin aika vähän aikaa, koska nyt etenkin housut ovat liian isoja. Hyvä investointi silti. Tunsin oloni viehättävämmäksi ja se toi paremmman mielialan, jolla taas oli positiivinen vaikutus itseni hyväksymiseen. Rakas serkkuni on psykologi ja psykoterapeutti ja syvälliset keskustelumme ovat myös olleet erittäin valaisevia ja hyödyllisiä. Tajusin VIHDOIN miten haitallista ja hyödytöntä  täydellisyyden tavoittelu on.

2) Liikunta. En ole koskaan ollut urheilullinen. Inhosin koululiikuntaa ja sitä ainaista kilpailuttamista tuloksista. Yrityksen ja erehdyksen kautta löysin minulle mieluisan lajin, juoksun. Aluksi tärkeintä oli kalorien  kulutus ja kunnon  kohottaminen.  Mutta en usko, että ne olisivat pidemmän päälle riittäneet motivoimaan riittävästi. Sopivien, ei liian kunnianhimoisten, tavoitteiden saavuttamisesta sain mahtavan onnistumisen ja onnen tunteen. Mähän pystyn tähän! Huonoina päivinä juokseminen on ollut loistava tapa purkaa raivoa, surua tai ahdistusta. Hyvinä päivinä on ilo pulpunnut ensimmäisestä juoksuaskeleesta lähtien. Ja joka kerta juoksun jälkeen olo on parempi kuin ennen sitä!

3) Säännöllinen ja riittävä syöminen. Kun itseinhoisena yritin laihduttaa aamiaseni oli aina niin kevyt, että jo parin tunnin kuluttua minua heikotti ja teki mieli jotain “hyvää”. Kun aloin syödä runsaamman aamiasen (450-500 kcal) elämäni muuttui! Ei enää klo 10.30 suklaahimoa tai jatkuvaa herkkujen ajattelua. Nykyään syön 3 ateriaa ja 2 pientä välipalaa. Mikään ruoka ei ole kiellettyä, joten järjettömiä mielitekoja ole. Jos lounaalla syön paljon illalla tekee sitten meili syödä kevyemmin. Ennen olisin aina ajatellut, että “no kun olen jo syönyt liikaa, voin hyvin ahmia kaikki kotona olevat herkut ja aloittaa huomenna dieetin…”.

Sinä, joka kärsit ahmimisesta, älä luovuta.  Jatka oman tasapainosi etsimistä. Minulla kesti n.25 vuotta löytää omani, mutta lopulta se oli lähempänä kun olisin ikinä uskonut.

Rakkaudella,
Taina


12 kommenttia:

  1. Harmi etta lopetat bloggaamisen, mutta tietysti ihana kuulla etta itsetutkiskelu ja ponnistelut tasapainoon on tuottanut tulosta ja olet tyytyvainen. Kumpa vaan aina muistaisimmekin kohdella itseamme itsemme parhaana ystavana.. Hyvaa jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja myönnettäköön, että niin kivaa ja antoisaa tämä bloggaaminen on ollut, että mietinnässä on vähän toisen tyyppinen blogi...We'll see!

      Välillä tulee mieleen, että miksi en voinut tajuta tätä kaikkea n. 20 vuotta sitten, mutta se lienee juuri sitä turhaa ja hyödytöntä itsensä "piiskaamista"...?

      Poista
  2. Olipa mukava lukea tämä teksti, vaikka tietysti on aina haikeaa lukea blogin lopettamisesta. Toivotan sinulle tasapainoista jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aku. Olen lukenut sinunkin blogiasi säännöllisesti, mutta jotenkin muka ei ikinä "ehdi" kommentoimaan...

      Sen uskon omassa tilanteessani olevan erilaista aikaisempiin kertoihin verrattuna, että nyt en KUVTTELEKKAAN tämän hetkisen tasapainon tunteen olevan joku ikuinen tila (näin hölmöjä kuvitelmia mulla on ollut vielä aikuisiällä...).
      Nyt tiedän, että sen eteen pitää pysyä valppaana kaiken aikaa eikä haudata asioita peittojen...tai herkkujen alle!

      Poista
  3. Ihanaa!

    Sinä teit sen, sinä pystyit siihen. On ollut hienoa seurata taivaltasi. Kiitos vertaistuesta ja vierellä kulkemisesta.

    Onnellista tätä vuotta! Jatkukoon tasapainoinen olosi ja tuokoon sinulle mukanaan paljon hyviä asioita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaneli. Nyt on pyörinyt mielessä, että kun suurin osa energiasta ei mene ahmimisesta/kiloista murehtimiseen, luulisi löytyvä aikaa ja energiaa muutamaan muuhun huolenpitoa kaipaavan asian "hoitamiseen"?!
      Toivon, että itse palaat edes silloin tällöin kertomaan kuulumisia hienosta tiestäsi. Itsellesi suurkiitos ihanista kommenteistasi ja esimerkistäsi.

      Poista
  4. Voi ei, olet yksi suosikkibloggaajistani ja todella ikävä kuulla lopettamisesta :( Mutta samalla olen todella iloinen että olet vihdoin löytänyt tasapainon. Superisti tsemppiä jatkoonkin!

    VastaaPoista
  5. Lämmin kiitos Pinkkis! Ei ole tarkoitus kokonaan hävitä ja kuten tuossa aikaisemmin sanoin, yritän taas kommentoida teidän blogiystävien postauksia. Sulle myös tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Taina! Että olet.

    Olet yksi suurimpia motivaattoreita täällä blogimaailmassa minulle. Oli mahtavaa seurata matkaasi ja olet minulle todellinen esimerkki siitä, että kaikki alkaa oikeasti itsensä hyväksymisestä, kunnioittamisesta ja rakastamisesta. Sillä tiellä ollaan ja ihanaa, että pysyt edes kommentoiden mukana, vaikket nyt juuri kirjoittaisikaan. Vaikkakin toivotan sinut välittömästi tervetulleeksi takaisin, jos sen ratkaisun joskus teet! :)

    Iloa ja valoa, rakas Taina!

    tTM/Aamu

    VastaaPoista
  7. Iki-ihana TM, kiitos ihanasta kommentistasi, joka sai minut aivan punastumaan:)
    Mieletöntä ja uskomatonta, jos olen jotain voinut motivoida (samaa voin sanoa Sinusta).
    Jotain on muuttunut, ehkä tärkein huomio kuitenkin, että matka jatkuu aina vaan. Ja hyvä niin.
    Tänään super-onnea: flunssan jälkeen loistava juoksu! Ja sinä kyllä tiedät sen fiiliksen! Kiitos blogiystävyydestäsi.

    VastaaPoista