tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kaikenlaista

Viimeiset viikot ovat olleet ainakin värikkäät ja tunnekuohuiset jos ei muuta:)
Tietynlainen huono olo on ollut kiusanani jo jonkin aika. Ei mitenkään kauhean voimakas, mutta vähän häiritsevä kuitenkin. Vihdoin viimein kävin lääkärissä ja sen jälkeen erilaisissa kokeissa ja tutkimuksissa. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä erään tutkimuksen tehnyt lääkäri antoi järkyttävän diagnoosin. Ajattelin elämäni olevani melkein lopussa. Päivän tuskiteltuani menin näyttämään tuloksia ja kuvia toiselle lääkärille, jonka mukaan tilanne on aivan normaali!! Ko. lääkäri ihmetteli suuresti kollegaansa diagnoosia. Helpotus oli valtava ja taas kerran, ainakin hetken ajan, tajusin miten meidän jokaisen tulisi muistaa olla joka päivä kiitollisia terveydestämme. Ja miten tärkeätä on kohdella itseään hyvin ja kunnioituksella ja pitää itsestään huolta.

Ahmimattomuuteni jatkuu. Ei ole oikeastaan kertaakaan viime kuukausien aikana ollut sellaista kunnon himoa. Onneksi. Ja niinä hetkinä kun on tehnyt mieli herkutella hieman kohtuullisuutta enemmän minut on pysäyttänyt hyvä olo. En halua olla tekopyhä ja väittää, että solakammalla vartalolla tai paremmin istuvilla vaatteilla ei olisi merkitystä, mutta tämän hetkinen paljon parempi olo entiseen verrattuna on kyllä se suurin kohtuuteen motivoiva asia.

Painoni on muuten ollut jo useamman viikon 57 alkava! Eli olen melkein saavuttanut entisen tavoitteeni, joka oli siis painaa tuo 57 kg. Mitä tunteita tämä on minussa herättänyt? Olenko onnellisempi kuin 62 kiloisena? Ei elämäni ole radikaalisti muuttunut, tietenkään, mutta olen tyytyväisempi itseeni ja kuten sanottua oloni on parempi. Mutta se on parempi ennen kaikkea sen takia, että en ole laihduttanut. Olen vihdoin oppinut syömään NORMAALISTI.
Punnitsen itseni tällä hetkellä 1-2 kertaa viikossa, yleensä vain kerran. Ja se on minulle sopiva. Niin monta vuotta jojoiltuani haluan hyvän olon lisäksi myös vaa-an objektiivisen tiedon tilanteesta.
En ole kokenut mitään “täydellistä valaistumista”. Syön perusterveellisesti uskoakseni, mutta ruokani laatua olisi kyllä varaa parantaa. Välillä tarkkailen syömisiäni pienellä pelolla (ettei paino taas vaan nousisi..) ja syksy ja talvi minua pelottavat edelleen. Ne ovat minulle niin lamaannuttavia vuodenaikoja. MUTTA aika usein kykenen elämään tässä hetkessä ja iloitsemaan siitä mihin olen päässyt.

Liikunta. On ollut taas pari viikkoa tauolla. Tajusin eilen, että jossain pääni sisällä olin liittänyt siihen jonkin pakon. “Pakko liikkua, että kiinteydyn”. “Pakko ylläpitää kuntoa”. “Pakko käydä salilla kun maksan suht’ hintavaa jäsenmaksua”.
Ei ihme, että liikunnan ilo oli kadoksissa. Tajusin myös, että minä tarvitsen juoksua varten ohjelman. “Vapaa juoksu” ei ole minua varten. Ja koska liikunta on ollut vähänlaista luovuin rauhallisin mielin puolimaraton-juoksuohjelmasta ja printtasin Kuntoplussasta helpomman ohjelman, jota aloin eilen noudattaa. Ihme ja kumma ei harmita yhtään! Johtuu varmasti siitä, että eilen juoksin helpon matkan suurella ilolla enkä yrittänyt päästä heti hampaat irveessä kuukausien takaisiin suorituksiini. Haluan taas tuntea itseni (vaatimattomaksi, mutta onnelliseksi) juoksijaksi! Ei kaikkien ole pakko tähdätä maratoonille.

Vaatteet. Olen käynyt läpi vaatekaappini sisältöä. Sieltä on lähdössä pois paljon liian pieniä ja vähän liian suuria vaatteita.
Uskon, että tämän hetkinen painoni on minulle aika luonnollinen paino. En ole tehnyt uhrauksia sen eteen (vain lopettanut ahmimisen). Enkä usko, että laihdun tästä kovin helpolla enempää ellen radikaalisti muuta (vähennä) syömisiäni. Ja siihen en ole valmis. Enkä usko, että se edes olisi terveellistä ahmimiskohtauksista vuosia kärsineelle ihmiselle.
Niinpä olen hyväksynyt sen tosiasian, että minun ei kannata pyrkiä n. 5 vuoden takaiseen 54 kg painoon. Ja osa sen aikaisista vaatteista tulee luultavasti aina olemaan minulle vähän kireitä.
Tuntuu ihanan vapauttavalta vihdoin luopua noista (ihanistakin) vaatteista. Samalla luovun omasta “täydellisyyden ideastani”. Aikamoinen painolasti se onkin ollut.
Minulle on myös entistä selvempää minkälaisissa vaatteissa viihdyn, joten kaikki sellaiset ei niin omantyyliset vaatteet saavat lähteä.
Haluan arvostaa ja iloita siitä Tainasta, joka olen tänään. Parin kuukauden kuluttua 42 vuotias. Ikäisekseen ihan nuorekas nainen, joka vihdoin on matkalla tasapainoon ja rauhaan itsensä kanssa! Ja tuo matka ei pääty tietyn tavoitepainon saavuttamiseen, niin kuin olen naivisti ennen ajatellut.

Ja nyt lukemaan mitä teille rakkaille blogiystäville kuuluu!



14 kommenttia:

  1. Oi kun tuli hyvä mieli tästä! Juuri kun olin itse miettimässä, että mistä se kipinä normirytmiin palaamiseen löytyisi, luenkin sinun kovin tasapainoisen tekstin. :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihanasta kommentista! Tosi kiva kuulla, että näistä mun höpinöistä on joskus iloa tai apua muille.

      Poista
  2. Osaisinpa minakin luopua taydellisyyden ideasta, se varmasti helpottaisi myos tata ikaantymisen tuomaa tuskaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mullakaan täysin ole poissa, mutta vähentynyt onneksi tosi paljon. Ja ikääntymisen tuskasta mäkin kärsin aina välillä (niin kuin varmaan suurin osa meistä...). Just eilen tuskailimme ystäväni kanssa lähinäön huonostumista, mutta sitten heti perään totesimme yhteen ääneen "mutta ollaan me sentään muuten ihan hyvin säilyneitä!"

      Poista
  3. Ihana kuulla tuollaista! Toivon, että minäkin opin vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opit varmasti! Luen blogiasi suurella sympatialla. Olet jo paljon pidemmällä kuin minä ikinä sinun iässäsi.
      Uskon, että perfektionismi on todella suuri syy meidän monien ahmimisessa. Ja masennus, joka osin voi johtua siitä, että aina pettyy itseensä kun ei täytäkkään itselleen asettamia älyttömiä odotuksia. Ja sitten ahmimisesta tulee selviytymiskeino ja tapa. Josta on vaikea, mutta mahdollista päästä eroon. Itselläni menossa positiivinen jakso, mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen on silti hieman vaikea luottaa siihen, että "mörkö" olisi kokonaan poissa. Mutta jatketaan aina yrittämistä!

      Poista
  4. blogissani on jotakin sinulle osoitettua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sallamari! vastaan kysymyksiin pian!
      Blogisi on niin ihanan aito ja rehellinen. Ja kuten jo kerran taisin sanoa, olet monta kertaa kuvaillut tuttuja tunteita...

      Poista
  5. Tätä oli ihana lukea! <3

    Olet löytänyt asioita, joiden kanssa on hyvä olla. Sellaista tasapainoa, tyytyväisyyttä ja mielenrauhaa, joka kannattelee. Jatkukoon matka onnellisena, onnellisesti!

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaneli, kuten aina, osaat olla niin uskomattoman kannustava:)

      Poista
  6. Ihanaa, Taina! Mahtavaa kuulla kuulumisiasi. Niistä kuultaa oikein rauha ja hyvinvointi! Eniten pidän rohkaisevasta esimerkistäsi juuri siinä, että itseään arvostamalla ja rakastamalla saavuttaa sen tasapainon, joka itseasiassa on tie hoikkaan ja hyvinvoivaan elämään. Kaikki meistä tietää, ettei ahmimalla hyvä olo tule.

    Kiitos taas ja aurinkoa elämääsi jatkossakin!

    (hienoa muuten, että olit niin fiksu, että menit toiselle lääkärille! kaikkinaista hyvinvointia!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas TM, eteenpäin on menty - onneksi!
      Huonompiakin päiviä ja hetkiä on, mutta niiden kestäminen on helpompaa. Ja menevät nopeammin ohi ilman hyödytöntä "ahmimis terapiaa".
      Oli pakko mennä toiselle lääkärille, sellaisessa paniikissa olin...

      Valoisa elokuuta sinulle!

      Poista
  7. Hieno taitekohta sinulla. Viisas postaus! Ja ihanaa lukea siitä että olet terve, voit hyvin ja olet tyytyväinen. Symppaan tuota juoksemiseen liittyvää uudelleenarviointia, se tulee lähelle mun omia juoksukysymyksiä... ja tuo vaatekaapin inventaario, se on hyvä metafora sille että katselee kohti uutta. Ei vain se että saa taas ne pienemmät koot pääälle, mutta se että haluaa jättää jäljelle ne mitkä tuntuvat omilta.

    VastaaPoista
  8. Kiitos rakas Iloinen. On ollut niin ihana löytää teitä samanhetkisiä blogiystäviä.
    Vaatteet viety itsepalvelu-kirpparille, toivottavasti käyvät kaupaksi:) Yhden uuden hankin tilalle loistavalla alella ja se tuntuu NIIN omalta, että haluaisin pitää sitä joka päivä!
    Ihanaa on ollut myös löytää juoksun ilo ilman "pakkoja".
    Toiv.palaat pian bloggaamaan säännöllisemmin.
    T. kaipaava lukija

    VastaaPoista