torstai 5. huhtikuuta 2012

Vähän huonoa ja paljon hyvää

Muutama päivä sitten olin töissä sattuneen konfliktin takia todella vihainen. Ja vanhasta tottumuksesta ensimmäinen ajatukseni lähtiessäni töistä oli suklaa. Pahaa mieltä lääkitsemään ja huonoa tuulta parantamaan. Toinen ajatus oli “täysin hyödytöntä, jälkeen päin harmittaa vaan, joten miksi ihmeessä haluan tehdä itselleni pahaa ollessani vihainen toiselle ihmiselle??”.

Arvatkaa kumpi voitti taistelun, järkevä minä vai loukkaantunut masokisti minä? Valitettavasti jälkimmäinen. Söin suklaapatukan hotkien, tiedostaen täysin miten väärä “lääke” se oli olooni ja lainkaan siitä nauttimatta. Kotiin tultuani jatkoin vielä suklaajätskillä (ehkä noin pari dl) ja pienellä määrällä juustonaksuja (aika erikoinen yhdistelmä…).

MUTTA siihen se jäi. Monta kertaa vastaavassa tilanteessa olen syönyt itseni täysin ähkyyn ja sitten maannut loppuillan tuskissani sohvalla. Ja aika monta kertaa sama on jatkunut vielä seuraavanakin päivänä. Olin siis iloinen siitä, että en tehnyt itselleni suurempaa tuhoa. Olen miettinyt pääni puhki miksi ylipäätään päätin purkaa herkkuihin pahaa oloani vaikka tiedostin täysin sen älyttömyyden.

En ole löytänyt mitään järkevää vastausta, mutta uskon, että taustalla on yhä edelleen perfektionismi. Jos olisin hyväksynyt ensimmäisen lohtusyömisen, suklaapatukan, vaikka se ei niin järkevää ollutkaan, olisi pieni “ahmimiseni” saattanut jäädä siihen. Mutta koska ajattelin olevani lapsellinen masokisti, syyllistin ja arvostelin itseäni tuosta suklaapatukan syömisestä ja kun kerran olin jo tehnyt typeryyksiä mitä väliä jos  jatkan.
Onneksi aika nopeasti tajusin tai pikemminkin tunsin, että vain minä tulen kärsimään jos syön itseni ähkyyn enkä halua antaa röyhkeälle työkaverilleni niin paljon valtaa minun elämässäni. Voin lopetta syömisen nyt ja pelastaa loppupäivän olon.

Yksi harvoista kerroista kun potentiaalisen ahmimiskohtauksen aikana tunsin, että pystyn ja haluan lopettaa pahan olon hukuttamisen ahmimiseen. En ole itsetuhoisten voimien armoilla. Selviän näistä tunteista ja tunnekuohuista ilman ahmimistakin. Ja, että vaikka en kyennyt vastustamaan vanhaa kiusausta kokonaan en silti ole täysi luuseri tässä asiassa. En syyllistänyt itseäni niin kuin yleensä vaan tunsin, että tein jotain positiivista ongelman hyväksi. Ja ennen kaikkea tunsin toiveikkuutta: asiat voivat muuttua.

Hyvää pääsiäistä kaikille.
Toivoo,
toiveikas Taina



7 kommenttia:

  1. Tuo on niin tuttu tunne, että lohtusyömisten kanssa sitä tavallaan luovuttaa. Helposti ajattelee, että koska vahinko (tai miksi sitä nyt sitten ikinä kutsuisikaan) on jo tapahtunut, niin turha on enää edes yrittää hillitä itseään ja rajoittaa syömisiään! Vaikka nimenomaan siinähän se olisi se raja: syödä se yksi suklaapatukka, lohduttautua sillä ja ymmärtää, ettei enempää pahaan mieleensä tarvitse.

    Sinä selvisit hienosti! Ähky jäi kokematta. Teit asialle jotain, jätit itsesi sättimisen ja luotit pystyväsi muutokseen heti. Se on iso edistysaskel ja kertoo siitä sisäisestä voimasta, jota varmasti olet matkallasi saanut!

    Itse olen koittanut vuoden aikana työstää tätä asiaa paitsi liikkumisen avulla, mikä on kiitettävästi onnistunut (vihdoinkin!), niin myös siten, että olen pitänyt (suunnitellusti useimmiten) herkkuhetkiä/päiviä/viikonloppuja ilman, että niihin olisi yhdistynyt mitään isoja tunnekuohuja. Jotenkin se on suojellut minua (ensimmäistä kertaa elämässä!) suklaalevyiltä, joita ennen söin pahaan olooni. Toki iloonkin :)

    Rauhaisaa, onnellista Pääsiäisen aikaa! Aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi Kaneli.
      Koskakohan OIKEASTI sisäistäisin sen, että onnistuneen laihtumisen/painonhallinnan salaisuus EI ole täydellinen syöminen, vaan se, että "lipsahduksen" jälkeen ei syyllistä itseään liikaa, eikä käytä sitä tekosyynä mässäilylle, vaan palaa kohtuuteen heti sen jälkeen ja antaa itselleen anteeksi.
      Juoksu ja spinning ovat myös minulla usein toimineet huonojen fiilisten purkamisessa.
      Täyskieltäytyminen ei toimi minulla, mutta onneksi pääsiäisen herkuttelu pysynyt hyvin kohtuullisena!

      Poista
  2. Moi! Olen uusi vieras täällä, kiinnostunut samoista asioista kuin sinäkin, ja minulle on hyvin tuttu tuo taistelu ja lipsumiset jota kuvaat. Minua on auttanut kolme asiaa: 1) oman tolkullisen ruokarytmin hakeminen, riittävät kunnon ateriat ja se ettei kituuta nälässä, 2) kielteisen ja rajoittavan ja moittivan äänen vaientaminen (ei onnistu läheskään aina) ja 3) hyvän omantunnon ja ilon kytkeminen ruokaan ja syömiseen ja herkkuihinkin, mieluummin kuin itsen syyttelyn, just niin kuin kuvaat tuossa edellä. (Sorry jos toistelen jotain aiemmin jo täällä käsiteltyä, en ole ehtinyt lukea taaksepäin kaikkea!) Mä olen lukenut P. Borgin juttuja vasta hiljattain mutta omalla kohdalla allekirjoitan sen että eri sorttiset syömishimot iskevät sellaisena päivänä jolloin ateriat eivät ole kunnossa. - Mullakin on tällä hetkellä vaaatteita joihin en mahdu ja olen myös normaalipainon rajan yli hiukan. Silti en oikein tiedä haluanko laihduttaa. Tämän oivalluksen tekeminen on saanut minut asettamaan kysymyksen niin päin: millä tavalla voin päivittäin pitää yllä hyväksyvää asennoitumista itseeni. Voi olla että joku päivä sitten haluan ja valitsen sen laihduttamisen, mutta nyt pikemminkin harjoittelen sitä että osaan tykätä itsestäni ja ravita kehoani ja liikuttaa sitä. - ai niin, yksi toinen juttu joka on ollut merkityksellinen mulle sekä tässä kehohommassa että mm. työssä: mindfulness... Tässä tällä erää, jatketaan keskustelua, tulin tuonne sun lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Iloinen! Kiitos ajatuksia antavasta kommentistasi ja kiva kun kävit täällä. Löysin blogisi muutama päivä sitten ja se on kerrassaan ihanaa luettavaa. Blogissasi käsittelet juuri niitä asioita, jotka minullakin pyörivät mielessä ja on aina ihana löytää sukulaissieluja.

      Kunnollinen, ravitseva ruoka ja ruokarytmi ovat ehdottoman tärkeitä asioita kun pyrkii pois on/off mentaliteetista ja ahmimisesta. Mutta kaikista tärkeintä on mielestäni löytää hyväksyvä asenne itseensä. Mielenkiintoisia keskuteluja tiedossa varmasti!

      Poista
    2. Hei Taina, kiitos itsellesi!! Ilo sukulaisielujen löytämisestä on molemminpuolinen. Olen vasta nyt alkanut löytää oikeat blogit, tuntuu tosi mukavalta kun keskustelua viriää ja saa tukea ja oivalluksia. Etsitään edelleen hyväksyvä asennetta ja pidetään sitä yllä yhdessä.

      Poista
  3. Moikka Taina! Toihan oli aivan loistavaa, että kuitenkin osasit lopettaa sen herkuttelun ajoissa. Olet siis todellakin jo oppinut jotain.

    Omalla kohdallani tunnistan myös tilanteet, joissa mun ainoa lohduttautumiskeino on vetää napa täyteen kaikkea hyvää. Ihan kuin se kamala kipeä ähkyinen olo jotenkin hukuttais sen pääkopassa olevan harmin. Onneksi noita tosi ikäviä päiviä ei ole vuoden mittaan kovin montaa, eli jos muu aika selvitään, niin kyllä tässä vielä sinne ihannemittoihin päästään.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kauhea ähky todellakin toimii hyvänä turruttajana pahaan mieleen tai harmiin... Vaikka jälkiolo onkin sitten kaksi kertaa pahempi kuin alkuperäiset fiilikset.
    Kun ei liikaa syyllistä itseään herkkuihin turvautumisesta heikkoina hetkinä niin mässäilyn rajoittaminen on helpompaa.

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista