maanantai 23. huhtikuuta 2012

Vartalokriisi

Jonkin aikaa kestäneen tietynlaisen tasapainon ja tyytyväisyyden jälkeen iski yllättäen vartalokriisi.
Valokuvista se sai alkunsa. Aamulla kotoa lähtiessäni minulla oli varsin hyvä ja tyytyväinen olo omassa vartalossani. Laitoin päälleni farkut, jotka koko talven ovat olleet niin kireät ettei niitä ole voinut käyttää. Eilen ne oli ihan kivan tuntuiset päällä ja olin siitä tietysti iloinen. Vietin mukavan päivän ystävieni kanssa, mutta illalla ladatessani valokuvia tietokoneelle kriisi iski.

Tuoltako minä näytän? Pyöreä naama (jota uusi tukka vielä korostaa…), todella pulleat käsivarret, tuossakin kuvassa näyttää ihan siltä kun minulla olisi kaksoisleuka (ei oikeasti ole), no onneksi pidän sentään laukkua mahan edessä ettei sekin nyt vielä näy.
Osa teistä varmaan osaa kuvitella kaikki ne ikävät, kritisöivät, mollaavat ja itseinhoiset ajatukset, jotka pääsivät valloilleen. Vertailua kuvissa oleviin ystäviini, jotka tietysti näyttävät kaikki hyviltä ja hoikemmilta kuin minä. Ja päivän loistavasta fiiliksestä oli ainakin puolet pyyhitty pois.

Miksi muutama valokuva onnistui pyyhkimään minulla olleen hyvän olon pois? Salakavalasti mieleeni tuli myös laihdutusajatuksia “huomenna hitto vieköön alkaa kyllä tiukka kuuri, en halua näyttää tuollaiselta pullukalta”. Ja koska tänään alkaisi “uusi elämä” eilen illalla piti tietysti hieman herkutella. ARGH, vieläkin tätä menoa!?

Tiedän, että tämä on tie huonompaan, joten ei aio sitä tällä kertaa seurata.
Haluan saada mahdollisimman nopeasi positiivisemman ajattelutavan takaisin, joten yritän keskittyä siihen, että eilinen herkutteluni oli varsin kohtuullista. Pieni jätski, vähän karkkia ja pieni pulla. Yritän myös iloita siitä, että kauheista valokuvista huolimatta mahdun taas 2 housuihin, joihin en kuukausiin mahtunut. Tänään kuitenkin laitoin päälle isoimmat omistamani housu:). Ja mukavan löysät nämä ovatkin.

Vielä ei siis ulkonäköni ja pääni sisällä oleva “idea” ulkonäöstäni tai koostani kohtaa. Luullakseni ne ovat kuitenkin jo paljon lähempänä toisiaan kuin vaikkapa muutama vuosi sitten. Hyvällä huolenpidolla ja sillä kohtuudella ne ehkä vielä jonain päivänä kohtaavat. Ainakin toivon niin.
Tänään haluan olla herkuttelematta, koska haluan sen kevyemmän olon mikä minulla oli ennen viikonloppua. En siis ole herkuttelematta sen takia, että sisäinen tyranni kriitikkoni niin vaatii. Siksi uskonkin siinä tänään onnistuvani.



8 kommenttia:

  1. Hei ... niin tuttua on tuo. Vertaileminen ja epäkohtien luetteleminen. Niiden suurenteleminen. Ja vertailun myötä heräävä kateus, josta Kaneli kirjoitti upean rehellisen postauksen tänään. Voin muuten tunnustaa että viikonloppuna käytin todella paljon aikaa googlettaen erästä muinaista tuttavaa, ihmistä jonka elämä on mielestäni joka tavalla onnistuneempi kuin minun, alkaen ulkomuodosta... niin sitä ajattelee. - Itse ajattelin että se oli väsymysreaktio. Tai ehkä se on reaktio joka välillä iskee, vaikka mikä olisi. Sä teit Taina mulle ison palveluksen kun olin huonoissa fiiliksissä tässä taannoin. Palautit mun uskoa siihen että tässä hyväksynnän ja kohtuuden tiessä on järkeä. Niinpä ajattelin vaan sanoa vuorostani sanoa, että uskon että sisäinen ja ulkoinen hitaasti kohtaavat, hiljalleen... ja että kaikkein parasta on vaan antaa itsellensä lupa olla se joka juuri nyt on. Puhutella itseä ystävällisesti ja armahtavaisesti. Olet hieno ja hyvä. Ja osaat niin hienosti kuljettaa itsesi tuossa tekstissä kurjasta olosta kohti sitä paikkaa jossa polun pää näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Iloinen ihanasta ja kannustavasta kommentista.
      Luin kirjoituksesi blogissaasi ja minulla on vähän sama fiilis: olin hyvä itselleni tänään, mutta silti olo on vielä vähän kurja. Ehdottomasti edistystä. Olen monta kertaa todennut, että kun hyväksyy omat fiiliksensä ne yleensä menevät suhteellisen nopeasti ohi. Toisin kuin silloin kun taistelee niitä vastaan ja yrittää hukuttaa niitä esim. mässäilyyn. Luulen, että olet oikeassa, eli kateus-reaktio välillä iskee, vaikka mikä olisi. Lohdullista tietää, että niin käy myös muille. Ja ei se onneksi ikuisuuksia kestä.

      Poista
    2. Jes, Taina, eteenpäin! Mä oon vieläkin ihan äimistynyt siitä miten hienolta tää bloggaus-vertaistuki tuntuu ja miten paljon apua ja iloa tästä on ollut.

      Poista
    3. Pöh, Iloinen! ;) Minä en mitään ole ollut kateellinen, en kelleen enkä minkään vuoksi! :D En varsinkaan ulkomuotojen. Olet keksinyt kaiken tuon ja julkisesti vielä kehtaat mainita hirvittävästä negatiivimössöstäni! :DD

      Vai olinko se sittenkin minä? :) Saatoin olla, ja teidän ihanuuksien avulla onnistuin haihduttamaan melankoliset mietteeni, ahdistukseni ja liian suuret mittasuhteet saaneet kriiseilyni.

      Vertaistuki on parhautta! <3

      Poista
  2. Voi Taina. Et todellakaan ole yksin noiden juttujen kanssa. Varsinkin naisten ikuisuusaihe on se, mitä kaikkea vartalossa ja ulkonäössä on vialla. Vaikka kroppa olisi täydellinen (ja millainen se on??), löytyy silmäpussit tai roikkuvat luomet, pattipolvet tai väärät sääret. Vertaatko todella itseäsi vain ystäviisi vai kenties johonkin päässäsi keksittyyn "täydelliseen" naiseen? Onko se nainen todellinen? Ja mitä sitten kun olisit sellainen? Millä tavalla olisit onnellisempi? Et ainakaan sillä, että olisit tyytyväinen ulkonäköösi, sillä 150% varmasti löytäisit jälleen jotain korjattavaa. Täydellisyyttä ei olekaan, se on mielesi keksimä illuusio, jolla aika-ajoin voit pieksää itseäsi muistuttamalla että et ole sellainen etkä tällainen. Onneksi et! Olet paljon arvokkaampi ja mielenkiintoisempi juuri tuollaisena!

    VastaaPoista
  3. Muistelin juuri aikoja, jolloin olin (ulkonäöltäni) sellainen kuin nyt olisin ilomielin. Olin toki tyytyväisempi silloin, mutta en kuitenkaan läheskään niin tyytyväinen kuin olisi pitänyt olla, eli joo ei tässä ole tosiaan pelkästä ulkonäöstä kiinni. Muita "issues" taustalla eli parempi varmasti tehdä enemmän hommia itsensä hyväksymisen ja rakastamisen kanssa. Kiitos ihanasta kommentistasi Pinkkis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut samanlaisia keloja, että jos nyt pääsisi siihen ulkomuotoon tai hoikkuuteen jossa on joskus muinoin ollut, olisi kovin iloinen! Mutta kurja juttu, että silloinkin sitä piinasi itseään tyytymättömyydellä ja moitteilla. Voi että mitä tuhlausta... no, eihän sitä voi taaksepäin mennä, joten voi vain ottaa oppia. Se silloinen minä OLISI ansainnut, ja se nykyinen minä ansaitsee, hyvää kohtelua!

      Poista
  4. Taina, me näköjään kriiseilimme samana päivänä! Voi meitä raasuja :)

    Ajatella, että minä en edes muista, milloin olen ollut tämän painoinen. Ja toisekseen, en ikinä ole ollut näin hyvässä fyysisessä kunnossa kuin mitä nyt olen. Eli paljoon voin olla ja olenkin nyt jo tyytyväinen. Pientä hiomista (tosin työlästie edessä) haetaan vielä. Mutta mielessä haluan pitää järjen, kohtuulliset tavoitteet. Ja jo tähän astiset saavutukset, jotka voivat olla osaltaan poistamassa/vähentämässä vartalokriisejä.

    Hyvää, positiivista mieltä viikonloppuusi! Olkaamme armollisia itseämme kohtaan <3

    VastaaPoista