maanantai 2. tammikuuta 2012

Rentoa tammikuuta 2012

Ai, että oli rento olo tänä aamuna töihin matkatessa. Ei mitään stressaavia “nyt pidän tiukkaa dieettiä siihen asti kunnes saavutan X painon” ajatuksia ja vaatimuksia! Viimeisten 20 vuoden aikana varmasti 98 % vuosistani on alkanut tuolla “pakolla”.
Muistan eräänkin kerran ollessani n. 20v. Olin syönyt  uuden vuoden aattona kello 23.59 asti kuin sika koska 1.1 alkaisi taas “uusi laiha elämä”. Tulin kavereiltani kotiin lounasaikaan ja äitini oli leiponut sämpylöitä. En voinut vastustaa ihanaa tuoksua ja söin 3-4 uunituoretta sämpylää voilla ja  juustolla ja viikkoni, jos ei koko tammikuu, oli pilattu! Kammottavaa!

Ei mitään laihdutuskuuria tälle naiselle! Sen sijaan teen parhaani oppiakseni syömään normaalisti.
Löysin parista blogista kirjoituksia, joista sain omalle matkalleni hyviä ja mielestäni fiksuja vinkkejä.
Tässä linkit ko. kirjoituksiin:

http://patrikborg.blogspot.com/2011/09/laihdutus-pysyvasti-tehdaan-nain.html

http://bed.vuodatus.net/blog/3112607/auroralle-miten-tein-sen/

Yksi virheeni on ollut se, että luultavasti aamulla olen pääsääntöisesti syönyt liian vähän. Siitä seuraa aamupäivän nälkä ja joskus jopa heikotus ja ajatukset hakeutuvat äärettömän helposti suklaaseen, kekseihin tai muuhun nopeaan makeaan.
Tänä aamuna en ehtinyt panostaa hyvälaatuiseen aamiaiseen. Söin munkin! Ei tietysti fiksuin aamiaisvalinta, MUTTA rakastan tuoreita munkkeja ja tällä kertaa söin sen hyvällä omalla tunnolla ilman syyllistäviä ajatuksia siitä miten olen pilannut dieetin, joten 1) nautin jokaisesta suupalasta rauhallisesti ja 2) kestin paremmin kuin hyvin lounasaikaan ilman nälkää tai heikotusta, sen verran tuhti tuo aamiainen oli!
Yleensä olisin hotkinut tuon “kielletyn hedelmän” nauttimatta siitä ja toden näköisesti jatkanut parin tunnin päästä suklaalla tms. koska päivä nyt oli jo pilattu kuitenkin. Järjetöntä.

En pidä kalorien laskemisesta ja usein se aiheuttaa minulle suorastaan jonkinlaista ahdistusta, mutta näin ensi alkuun aion kirjata syömiseni kiloklubiin, että saan jonkinlaisen käsityksen siitä mitä n. 2000 kcal päivässä tarkoittaa. Tänä vuonna (!) minulla ei ole siis mitään kiellettyjä ruokia, mutta yritän joka kuukausi tehdä muutaman pienen hyvän muutoksen elämäntapoihini.
Tässä kuussa se tarkoittaa vähintään 2 hedelmän syömistä joka päivä (en valitettavasti oikein pidä suurimmasta osasta hedelmiä). Monille tämä kuulosta varmaan naurettavalta tavoitteelta, mutta allekirjoittaneelle niiden päivittäinen syöminen ei ole viime kuukausina ollut todellakaan itsestään selvyys.

Enpä muista olenko koskaan ollut  näin iloisella tuulella vuoden alkaessa? Tämä uusi terve tavoitteeni ja rentous saavat kaiken vaikuttamaan mahdolliselta ja hauskalta. Goodbye tiukkapipoisuus ja perfektionismi!

4 kommenttia:

  1. Tuntuu, että liian tarkat vaatimukset (itselle), suunnitelmat ja tavoiteaikataulut vain syövät itseluottamusta. Jo etukäteen on sellainen olo, että vaatimuksia on niin paljon, ettei niistä selviä ja senhän tietää, mitä siitä seuraa... Ei tarvitse yrittääkään.

    Minulla nyt samanlainen tunne vuoden alusta! Rennommasti ja paljon vähemmällä ahdistuksella kuin aikaisempiin vuosiin lähdetään. Toisaalta myös erilainen varmuus omista kyvyistä ja voimavaroista!

    Valoisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Ihana lukea tällaista tekstiä! Ihan loistavaa, että olet löytänyt rentouden, ja hitot, munkkihan on loistava aamupala varsinkin kun sen syö nauttien. :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa aika siltä, mitä itsekin tekee; rennommalla otteella eteenpäin. Elämä on elämistä eikä itsensä ruoskimista varten! <3

    VastaaPoista
  4. TM, juuri niin! Hirveiden vaatimusten taustalla, ainakin minulla, on ajatus, että en ole tarpeeksi hyvä omana itsenäni, en kelpaa jne. Ja siitä ei todellakaan seuraa mitään hyvää. Kuten olet viime aikoina kirjoittanut: kaikki lähtee itsestään välittämisestä ja hyväksymisestä. Vain silloin voi oikeasti kohdella itseään hyvin ja kunnioituksella. Ja "pakkovaatimukset" muuttuvat haluksi hoitaa itseään parhaalla mahdollisella tavalla.

    Quantina, nautinto on tosiaan avainsana! Kuinka monta munkkia olenkaan syönyt hotkien MAISTAMATTA melkein kun päässäni vaan soivasin itseäni surkeasta käytöksestä?! Jäi muuten eilisen ainoaksi makeaksi. En muista koska viimeksi EI olisi ollut mitään makeamielitekoja koko päivänä!!?

    Pinkkis, totta. Ja kuinka monta vuotta itse kukin meistä on tuhlannut itsensä soimaamiseen?

    VastaaPoista